Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Turkistarhauksen kieltävä kansalaisaloite menee eduskuntaan

Suomen ensimmäinen eduskuntaan etenevä kansalaisaloite keräsi nimiä selvästi yli vaaditun rajan.

A fur farm in Kokkola. Turkistarha Kokkolassa.
Kuva: Yle
Vesa Sundqvist
Avaa Yle-sovelluksessa

Väestörekisterikeskus on vahvistanut turkistarhauksen kieltämistä ajavan kansalaisaloitteen allekirjoittajamääräksi vajaat 70 000 henkilöä. Määrä riittää kirkkaasti aloitteen viemiseksi eduskuntaan.

Eduskunnan on otettava kansalaisaloite käsittelyyn, jos sen taakse saadaan kerättyä puolen vuoden määräajassa vähintään 50 000 allekirjoittajaa.

Turkistarhauksen kieltämistä koskeva aloite on ensimmäinen eduskuntaan etenevä kansalaisaloite Suomessa. Kansalaisaloitteen mahdollistava laki tuli voimaan viime vuoden maaliskuun alusta.

Suosittelemme