Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Musta oliivi on oikeasti vihreä

Tasaisen musta oliivi on saatu aikaan kemiallisesti värjäämällä. Väriaine on vaaratonta, mutta osa kuluttajista pitää oliivia mauttomana.

Mustat oliivit koristavat salaattiannosta.
Kuva: Petra Ristola / Yle
Petra Ristola
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaupan hyllyltä löytyy vihreitä, tummia ja mustia oliiveja. Vihreä oliivi on marjan raaempi versio. Oliivi muuttuu sitä tummemmaksi mitä kauemmin sen antaa kasvaa puussa.

Tasaisen mustaa oliivista ei luonnostaan tule, vaan mustat oliivit ovat värjätty vihreistä. Loppusilaus värille saadaan aikaiseksi rautaglukonaatilla, jonka koodi on E 579. E-koodin nähdessään monella kuluttajalla nousevat karvat pystyyn. 

- Tämä rautaglukonaatti on hyväksytty elintarvikkeen väriaine. Se on käynyt turvallisuusarvioinnin läpi ja on siis sallittu väriaine, rauhoittelee elintarvikekemian dosentti Velimatti Ollilainen Helsingin yliopistosta.

Oliivipurkin tuoteselosteessa on esillä koodi E 579, jos oliivi on värjätty. 

- Monelle kuluttajalle rautaglukonaatti saattaa kuulostaa karmealta, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Pidän tätä hyvin turvallisena väriaineena. Sen molemmat ainesosat ovat luontaisia, ja niitä löytyy elintarvikkeista muutenkin. 

Ruotsalaisen ruokakirjailijan Mats-Eric Nilssonin kirja Aitoa ruokaa on nostanut Suomessakin suuren lisäainekeskustelun. Dosentti Ollilainen haluaa muistuttaa, että Suomessa moni ruokaan liittyvä asia on paremmin kuin monessa muussa maassa. 

Jotkut pitävät elintarvikkeiden värjäämistä elintarvikekosmetologiana.

Dosentti Velimatti Ollilainen

- Ruoasta pitää keskustella, mutta ensimmäiseksi olisin huolissani ylenmääräisestä energiansaannista, joka näkyy meillä pidentyneenä vyön pituutena. Toisena seikkana on turhan suuri ruokasuolan saanti. Kaukana tämän jälkeen tulee keskustelu lisäaineiden turvallisuudesta.

Dosentti Ollilainen ei ole huolissaan mustista, tummista eikä vihreistä oliiveista. Niitä voi hänen mukaan hyvillä mielin syödä. 

Kaikki oliivit käsitellään

Oliivi maistuu kitkerältä, kun se otetaan suoraan puusta. Jokainen oliivi käsitellään ennen syömistä. Oliiveja esimerkiksi suolataan tai hapatetaan. Kaupoissakin on saatavilla oliiveja erilaisissa marinadeissa tai suolaliemissä.

Lautasella kalamata-oliiveja ja mustia oliiveja.
Kalamata-oliivit (vasemmalla) erottuvat selvästi mustista värjätyistä oliiveista. Kuva: Petra Ristola / Yle

Kreikkalainen kalamata-oliivi on nimisuojattu. Kalamataa myydään sekä vihreinä että tummempina versioina. Tumma kalamata-oliivi on jätetty puuhunsiksi aikaa, kunnes se on saanut violetintumman värin. Mustan värjätyn oliivin ja tumman kalamata-oliivin erottaa toisistaan jo värinsä puolesta.

Pitääkö elintarvikkeita värjätä?

Monissa pizzoissa ja salaattiannoksissa näkee usein mustia värjättyjä oliiveja. Annoksiin ne ovat päätyneet useimmiten visuaalisuuden takia. Ruokateollisuuden kysynnän takia mustille värjätyille oliiveille on tilausta.- Jotkut pitävät elintarvikkeiden värjäämistä elintarvikekosmetologiana ja sitähän se onkin. Kyse on siitä, minkä värisenä haluamme ruokamme saada. Jotkut arvostavat sitä, että väriaineet tulevat puhtaasti luonnosta., toteaa dosentti Ollilainen.Ruoka-aineiden värillisyys on kiehtova asia ja tämä miellyttää visuaalisesti ihmisen silmää. Värikäs elintarvike houkuttaa ja kiehtoo ihmisiä puoleensa. 

Musta oliivi on pelkkä koriste. Laitan sitä värin takia salaatteihin.

Kuluttaja

- Toinen juttu on se, pitääkö meillä löytyä sinistä virvoitusjuomaa. Sinistä väriähän ei luonnosta puhtaana löydy. Olen joskus ihmetellyt myös karamellien voimakkaita värejä.Ollilainen muistuttaa, että kuluttaja itse tekee loppupeleissä valinnan, minkälaisen tuotteen kulutukseensa valitsee.

Osa tykkää mustista, osa ei

Moni suomalainen on tottunut syömään mustia värjättyjä oliiveja. Kuluttajien mieltymyksissä on kuitenkin eroja. Joku pitää mustista värjätyistä, joku taas on mieltynyt vihreisiin oliiveihin. Seuraavassa koottuna muutamia kuluttajien kommentteja oliiveista.

- Ostan aina vihreitä oliiveja. Ne maistuvat ihan erilaisilta kuin mustat.

- Musta oliivi on pelkkä koriste. Laitan sitä värin takia salaatteihin.

- Musta värjätty oliivi on paljon mauttomampi kuin tumma kalamata-oliivi. Ja paljon pehmämpi.

- Poikani haluaa aina mustia oliiveja. Hän laittaa niitä tortillan väliin.

- Oliivit ovat pahoja, olivat ne sitten vihreitä tai mustia. En koske niihin.

Suosittelemme sinulle