Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Eläinsuojelurikoksesta tuomittu lääkäri valittaa

Ehdollisen vankeuden lisäksi lääkäri tuomittiin hevosia ja sorkkaeläimiä koskevaan määräaikaiseen eläintenpitokieltoon välittömästi.

Risto Lasila
Avaa Yle-sovelluksessa

Lääkäri tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa neljän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen, koska hän oli laiminlyönyt hevosten ja lampaiden hoitoa.

Viranomaiset huomauttivat lääkäriä useaan otteeseen, mutta korjauksia eläinten oloihin ei tullut. Lampaiden tilanne oli koko ajan, tarkastuksesta toiseen heikentynyt. Lampaat lopetettiin lopulta huonokuntoisuuden takia.

Hevosten kavioissa oli ollut puutteita. Ne olivat lohkeilleet sekä olivat myös olleet liian pitkät. Hevosilta oli puuttunut vettä ja ravintoa usealla kerralla. 

Käräjäoikeus määräsi lääkärin neljäksi vuodeksi hevosia ja sorkkaeläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon. Kiellon käräjäoikeus määräsi astumaan voimaan valituksesta huolimatta heti tuomion antopäivästä 4.1.2013 lähtien. Lääkäri on ilmoittanut tyytymättömyyttä koko tuomioon.

Lääkäri tuomittiin eläinsuojelurikkomuksesta sakkoon kesällä 2010. Teot olivat saman tyyppisiä kuin nyt tapahtuneet.

Suosittelemme