Jemenissä siepattujen suomalaisten sieppaajista ei edelleenkään ole mitään varmaa tietoa. Yle Uutiset haastatteli Lontoossa Jemenin ulkoministerin, joka pyytää Suomelta kärsivällisyyttä piinan jatkuttua jo kolme viikkoa.
- En pysty ennustamaan, milloin tilanteeseen saadaan ratkaisu. Haluamme kuitenkin varmistaa, että mahdollisimman pian. Ymmärrämme siepattujen sukulaisten, Suomen hallituksen ja kansan tuskan, ministeri Abu Bakr al-Qirbi rauhoittelee.
- Valitettavasti tällaisissa tapauksissa on toimittava kärsivällisesti ja äärimmäisen luottamuksellisesti, jotta kukaan ei tyri mahdollisuutta vapautuksiin.
Al-Qirbin mukaan tilanne olisi helpompi hoitaa, jos suomalaispariskunnan siepannut taho olisi heimo eikä terroristit.
- On vain huhuja, mutta ei mitään varmaa, ministeri valittelee.
Tuntematon aseistaunut miesjoukkio sieppasi Jemenin pääkaupungissa Sanaassa suomalaisen miehen, joka oli opiskelumatkalla, sekä hänen luonaan vierailleen suomalaisnaisen. Samalla siepattiin itävaltalainen mies.
Uutistoimisto AFP on kertonut jemeniläislähteiden perusteella, että Bani Dhebian -heimo pitää kolmikkoa vankinaan vuoristoisella alueella 80 kilometriä kaakkoon pääkaupungista Sanaasta.
Jemen ei ulkoministeri al-Qirbin mukaan maksa lunnaita sieppaustapauksissa. Jemen kuulee tekijöiden vaatimuksia poliittisten epäkohtien korjaamisesta ja koittaa tätä kautta saavuttaa kidnapattujen vapautukset.
Yemen Post -sanomalehden lähteiden mukaan sieppaajat vaativat kahden vangin vapauttamista vankilasta.
Suomen ulkoministeriö on lähettänyt sieppauksen takia edustajan Jemeniin. Suomen ulkoministeriön mukaan kaikkea matkustamista Jemeniin tulee ehdottomasti välttää väkivaltaisuuksien, terroristi-iskujen vaaran ja ulkomaalaisiin kohdistuvan kidnappausuhan vuoksi.
Siepattujen suomalaisten henkilöllisyydet ovat ulkoministeriön tiedossa. Tilanne yritetään hoitaa mahdollisimman sivussa julkisuudesta, etteivät siepatut joutuisi pahempaan vaaraan.