Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Jemeniläistoimittaja pitää al-Qaida-tietoja luotettavina

Jemeniläinen journalisti Nasser Arrabyee kertoo, että al-Qaida on viime vuosina Jemenissä sekaantunut sieppauksiin rahoittaakseen toimintaansa. Jemenistä on kantautunut epävirallisia tietoja suomalaispanttivankien siirtymisestä terroristijärjestö al-Qaidan käsiin.

Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Jemeniläinen journalisti Nasser Arrabyee pitää luotettavina tietoja kahden suomalaisen ja itävaltalaisen joutumisesta terroristijärjestö al-Qaidan haltuun.

- Heimolähteeni kertoivat minulle, että suomalainen pariskunta ja itävaltalaismies ovat olleet al-Qaidan käsissä jo kaksi viikkoa.

Sekasortoisesta Jemenistä saatavien tietojen todenperäisyyttä on edelleenkin hyvin vaikea arvioida. Suomen ja Itävallan ulkoministeriöt eivät kommentoi tietoa. Suomen ulkoministeriön mukaan suomalaisiin ei ole saatu yhteyttä.

Muun muassa egyptiläiselle Al Ahram -viikkolehdelle ja dubailaiselle Gulf News -lehdelle työskentelevä Nasser Arrabyee kirjoitti al-Qaida-tiedoistaan Twitterissä jo ennen kuin uutistoimisto Reuters eilen kertoi siepattujen päätyneen terroriverkosto al-Qaidan käsiin.

Nasser Arrabyee uskoo, että alkuperäiset sieppaajat olivat jemeniläisheimon jäseniä, joilla oli yhteyksiä al-Qaidaan, ja että al-Qaida maksoi heille siepattujen luovuttamisesta. Arrabyee arvioi, että neuvottelut al-Qaidan kanssa voivat olla sikäli vaikeammat, että al-Qaida on hyvin kovapintaista väkeä.

- Toisaalta al-Qaida pitää lupauksensa paremmin kuin heimot ja voi esittää selkeämpiä vaatimuksia, Arrabyee sanoo.

Al-Qaidan vaatimuksista ei ole tietoa, mutta Arrabyee arvioi järjestön vaativan rahaa ja joidenkin vankien vapauttamista joko Jemenin tai Saudi-Arabian vankiloista.

Al-Qaida osallistunut sieppauksiin

Arrabyee sanoo suhtautuvansa optimistisesti siihen, että suomalaiset lopulta vapautetaan, sillä al-Qaidalla ei ole mitään erityisesti Suomea vastaan.

Ulkomaalaisten sieppauksia ovat Jemenissä enimmäkseen tehneet erilaiset heimot, mutta al-Qaida on enenevässä määrin osallistunut sieppauksiin.

- Al-Qaida on huomannut, että sieppauksista saa rahaa ja niillä voi painostaa länsimaita ja Saudi-Arabiaa, Arrabyee sanoo.

Taustalla vaikuttavat al-Qaidan rahoitusvaikeudet, kun valtiot ovat kiristäneet pankkitilien ja rahansiirtojen seurantaa.

Suosittelemme