Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Niinistö: Suomi tarvitsee sekä ruotsia että venäjää

Lappeenrannassa vieraileva tasavallan presidentti korosti yleisölle avoimessa tilaisuudessa venäjän kielen osaamisen tärkeyttä. Ruotsin kieltä ei kuitenkaan tulisi syrjäyttää.

Presidentti puhui 16.1.2013 Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla täydelle salille.
Kuva: Yle
Riitta Väisänen,
Minna Kaipainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla pitämässään puheessa kantaa venäjän kielen asemaan Suomessa. Niinistö myönsi, että Suomi tarvitsee enemmän venäjän kielen osaamista venäläisten lisääntyneen liikkuvuuden ja kaupan seurauksena. 

Kielen osaaminen on myös edellytys sille, että naapurimaan taloudelliset ja kulttuurilliset mahdollisuudet voidaan täysimääräisesti hyödyntää. Presidentti Niinistö ei kuitenkan halua venäjän syrjäyttävän ruotsin kieltä.

- Suomen täytyy kommunikoida ympärilleen 360 astetta. Myös ruotsiksi, joka on toinen kotimainen kielemme ja verraton apu yhteyksissä länsinaapureihimme Ruotsiin ja Norjaan. Ruotsin ja venäjän kieliä ei kannatakaan asettaa vastakkain. Meidän etumme on tarjota nuorille mahdollisimman monipuoliset menestymisen eväät, Niinistö totesi.

Viisumivapauteen varauduttava huolellisesti

Presidentti Niinistö otti puheessaan esille myös EU:n ja Venäjän välisen viisumivapauden, jota hän pitää merkittävimpänä yksittäisenä hankkeena idänsuhteissa. Suomi kannattaa viisumivapautta, mutta ei ehdoitta. Niinistön mukaan viisumivapauteen on syytä varautua huolellisesti. Päätösvalta asiassa on EU:lla.

Niinistö toi voimakkaasti esille Suomen ja Venäjän välit erityisesti käytännön kannalta. Hän korosti, että viisumi- ja rajamuodollisuuksissa Venäjältä odotetaan joustavuutta suomalaisia kohtaan.

Presidentti on myös huomannut, että lisääntyneet rajanylitykset ovat tuoneet mukanaan kitkaa.

- Muutos on ollut hyvin nopeaa ja sopeutuminen vie aikansa, Niinistö sanoi.

Maiden välinen yhteistyö osa suurempaa kokonaisuutta

Venäjän ihmisoikeustilanteeseen Niinistö viittasi toteamalla, että Suomen ei tarvitse olla Venäjän kanssa kaikesta samaa mieltä.

- Me voimme olla varmoja omista arvoistamme ja tavoistamme, mutta meidän ei kannata luulla, että tuntisimme kaikkien todellisuuden heitä itseään paremmin.

Niinistö korostaa, että Suomen ja Venäjän välisen yhteistyön tulee palvella suurempaa kehitystä eli EU:n ja Venäjän välisen vapaakaupan edistämistä. Etelä-Karjala on presidentin mukaan Venäjä-suhteiden edelläkävijä Suomessa.

Niinistön puhetta oli Lappeenrannassa teknillisellä yliopistolla kuuntelemassa noin 550 henkilöä. Lisäksi 200-300 ihmistä jäi salin ulkopuolelle.

Suosittelemme