Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Liikunta vähentää ensisynnyttäjien masennusoireita

Yli 34-vuotias ensisynnyttäjä, joka ei liiku lainkaan, on liikkuvaa äitiä suuremmassa vaarassa masentua lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Tamperelaistutkimuksen mukaan liikuntaharrastus auttaa merkittävästi masennusoireiden karkottamisessa.

Naisia sauvakävelyllä
Kuva: Arja Lento / Yle
Anna Sirén
Avaa Yle-sovelluksessa

Monilla ensimmäistä syntymäpäiväänsä odottavilla lapsilla on tavallistakin väsyneempi äiti. UKK-instituutin tutkimuksen mukaan 15 prosenttia äideistä kokee vähintään lieviä masennusoireita vuosi synnytyksen jälkeen.

Tutkimukseen osallistui lähes 500 pirkanmaalaista äitiä.

Tuloksista selvisi, että eniten masennusoireita on yli 34-vuotiailla ensisynnyttäjillä, jotka eivät harrasta lainkaan liikuntaa. Äidin koulutuksella tai työhön paluulla ei havaittu olevan yhteyttä masennukseen.

Kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin

Riittävän liikunnan tiedetään olevan yhteydessä hyvinvointiin niin raskauden aikana kuin muulloinkin. Terveysliikunnan suosituksen mukainen riittävä liikunnan määrä on kaksi ja puoli tuntia reipasta liikuntaa viikossa.

UKK-instituutin tutkimuksessa mukana olleista äideistä vain puolet liikkui riittävästi. Heillä oli selvästi vähemmän masennusoireita kuin riittämättömästi liikkuvilla. Liikunnallisista äideistä vain kymmenen prosenttia kärsi jonkinlaisista masennusoireista, kun taas passiivisemman ryhmän masennusprosentti oli kaksikymmentä.

Tutkimusjohtaja Riitta Luoto pitää neuvolan roolia tärkeänä sekä masennusoireiden arvioimisessa että liikuntaan motivoimisessa.

- Raskauden jälkeistä liikuntaa olisi tärkeää edistää, koska se on yhteydessä masennusoireiden vähenemiseen ja sitä kautta äidin itsensä, lapsen ja koko perheen hyvinvointiin.

Suosittelemme sinulle