Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

NFL-näkökulma: Patriots Ravensia vahvempi ehdokas Super Bowliin

Baltimore Ravens ei muistele lämmöllä viime kauden konferenssifinaalia, kirjoittaa Yle Urheilun Antti Ennekari. New England Patriots on ennakkosuosikki sunnuntaina.

Ray Lewis ja Tom Brady.
Ray Lewis ja Tom Brady. Kuva: EPA
Antti Ennekari
Avaa Yle-sovelluksessa

Amerikkalaisen jalkapalloilun NFL-liigan kauden huipennus lähestyy. Ensi sunnuntaina edessä ovat konferenssifinaalit, joissa ratkotaan, mitkä kaksi joukkuetta etenevät mestaruusotteluun, eli Super Bowliin. Ennakkosuosikki AFC-konferenssissa on New England Patriots, joka kohtaa Baltimore Ravensin – aivan kuten viimekin vuonna.

AFC-konferenssin kestosuosikki New England hakee hyvitystä viime vuonna kärsimälleen finaalitappiolle ja joukkue on jälleen kerran ollut totutun vahva, vaikka puolustuksessa on taas ollut ajoittain ongelmia. Myönnettäköön, että Patriotsin veikkaaminen finaaliin on varsin mielikuvituksetonta, mutta silti Patriots lienee jälleen suosikki. Siitäkin huolimatta, että seurojen väliset kamppailut ovat viime vuosina ratkenneet vain muutamien pisteiden erolla.

Patriotsin kotiseudulla aloitettiin henkinen sodankäynti jo ajoissa, sillä kaupungista löytyy tienvarsikyltti, jossa laskuri laskee aikaa Lewisin uran päättymiseen. Kello laskee nollaan tulevana sunnuntai-iltana.

Baltimore ei muistele lämmöllä viime kauden konferenssifinaalia. Silloin joukkueella oli mahdollisuus viedä ratkaisu jatkoajalle, mutta Billy Cundiffin potku vain 23 jaardista leijui ohi ja Ravensin kausi päättyi pettymykseen.

Patriots ja Ravens kohtasivat tällä kaudella runkosarjan 3. peliviikolla, jolloin Ravens vei voiton niukasti lukemin 31-30. Nyt pelataan kuitenkin Patriotsin kotikentällä Foxborough’ssa, missä New England on aina vahva. Vaikka on aina hieman hölmöä nostaa esiin yksi mies joukkuepelissä, niin pelinrakentaja Tom Bradyn merkitystä ei voi vähätellä. Bradyllä on tukuittain vahvuuksia, mutta yksi suurimmista on pelin rytmittäminen. Konkari osaa laittaa vastustajan puolustuksen sekaisin nopeilla hyökkäyksillään ja oivilla pelivalinnoillaan.

Brady tykkää sen lisäksi jakaa palloa useamman pelaajan välillä. Totta kai erityistarkkailussa ovat jälleen Aaron Hernandez sekä Wes Welker (Rob Gronkowski lienee sivussa murtuneen käden takia). Tällä kaudella ja erityisesti viime ottelussa esiin nousivat kuitenkin vahvasti myös Stevan Ridley, Shane Vereen ja Danny Woodhead. Aiempina vuosina vastustajat ovat voineet luottaa pitkälti siihen, että Brady heittää, nyt tilanne on toinen. Koska edellä mainittu kolmikko pystyy tekemään tuhojaan juoksuilla, vie se energiaa enemmän toisen joukkueen puolustukselta. He joutuvat kyttäämään entistä enemmän juoksupeliä, jolloin Brady varmasti yllättää ”sankariheitoilla”.

Päättyykö Ray Lewisin ura sunnuntaina?

New Englandilla on tilastollisesti liigan paras hyökkäys. Puolustus on sen sijaan aika ajoin erittäin haavoittuvainen ja liigan häntäpäätä, joten Ravensin mahdollisuuksia ei pidä väheksyä. Baltimore on joutunut puurtamaan pudotuspeleissä yhden ottelun enemmän kuin Patriots, sillä ensin se raivasi tieltään Indianapolis Coltsin ja sen jälkeen Denverin todellisen trillerin päätteeksi. New England voitti viime kierroksella Houston Texansin selvin lukemin.

Runkosarjan lopulla Ravensiin siirtynyt hyökkäyksen koordinaattori Jim Caldwell on saanut poikkeuksellisen nopeasti kädenjälkensä näkyviin ja joukkueen hyökkäys on rullannut entistä tehokkaammin. Hyökkäyslinja on parantanut roimasti, antaen pelinrakentaja Joe Flaccolle aiempaa enemmän aikaa tehdä ratkaisunsa. Pääkohteet heittopelissä ovat Anquan Boldin ja Torrey Smith, juoksupelissä väkkärä Ray Rice. Kolmikon kurissa pitäminen tulee olemaan äärimmäisen kova haaste Patriots-puolustukselle.

Tilastollisesti Baltimore ei häikäise, mutta joukkueen peliä – etenkin ratkaisupeleissä – voi monesti kuvailla ”all or nothing” –tyyliksi. Siksi Ravens-pelaajia ei hirveän usein nähdä tilastopörssien kärkikahinoissa, mutta usea heistä saattaa yhtäkkiä kaapata sankarinviitan harteilleen.

Mielenkiinto Ravensin puolustuksessa kääntyy totta kai Ray Lewisiin. Suuren osan runkosarjasta sivussa ojentajalihaksen repeämän takia ollut tukimies päättää uransa tähän kauteen, eli Foxborough’ssa saatetaan nähdä konkarin viimeinen kamppailu. Pudotuspelien villi kortti –kierroksella Lewis oli vielä hieman vaisumpi, mutta osoitti Denver-kamppailussa, että virtaa löytyy vielä. Patriotsin kotiseudulla aloitettiin henkinen sodankäynti jo ajoissa, sillä kaupungista löytyy tienvarsikyltti, jossa laskuri laskee aikaa Lewisin uran päättymiseen. Kello laskee nollaan tulevana sunnuntai-iltana.

Suosittelemme