Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Nyt puhuu turkulaisopettaja: Lapsille haistatellaan hiihtoladulla

Opettajan mukaan suurin ongelma laduilla on aikuisten asenne ja alatyylinen huutelu.

Lapsia hiihtoladulla
Ramona Jylhä ja Jenni Lithonius hioivat hiihtotaitojaan Turun Impivaaran laduilla. Kuva: Ari Welling / Yle
Joona Haarala,
Sari Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koulujen saama hiihtosuositus on nostattanut Turussa kohun. Kohu asiasta lähti liikkeelle Turun Sanomien jutusta, jossa kerrottin Turun liikuntapalvelukeskuksen lähettämästä hiihto-ohjeesta alueen kouluille. Ohjeessa kouluja kehotettiin välttämään varsinkin Impivaarassa olevaa ruuhkaista Nunnavuoren hiihtoreittiä. Perusteena oli lasten turvallisuus kovaa hiihtävien aikuisten joukossa.

Turkulaisen opettajan Matias Lagercrantzin mielestä suurin ongelma on lapsia suvaitsemattomat, alatyylistä kieltä käyttävät aikuishiihtäjät.

- Ladulla on paljon ihmisiä, joiden mielestä on kivaa, että lapset tuodaan hiihtämään. Mutta sitten on aikuisia, jotka suhtautuvat äärimmäisen negatiivisesti ladulla liikkuviin lapsiin. Alatyylinen huutelu on tuttua hiihtoladulla. Kehotetaan esimerkisi painumaan sinne tiettyyn alapään paikkaan, sanoo Lagercrantz.

Lagercrantz myöntää Turun kaupungin olevan asiassa puun ja kuoren välissä.

- Kaupungin on pakko ottaa kantaa heille tuleviin valituksiin. Mutta eivät lapset ladulla ole tekemässä pahaa, päinvastoin. Näkisin, että parantamisen varaa on lähinnä kanssahiihtäjien asenteissa, miettii Matias Lagercrantz.

Hiihtämään ei opi ilman ylä- ja alamäkiä

Nunnavuoren pururataa kiertävän hiihtoreitin sijaan lasten pitäisi harjoitella kaupungin liikuntapalvelukeskuksen mukaan heille erikseen ajetuilla, lyhyillä peltolenkeillä ja loivassa, harjoittelua varten rakennetussa ylämäessä.

- Tilanne on mielestäni sama kuin jos lapsia kiellettäisiin uimasta uimahallin radoilla, ja heitä kehotettaisiin menemään kahluualtaaseen. Peltolenkillä tai pienessä ylämäessä ei kyllä opi hiihtämään. Pitää päästä harjoittelemaan oikeisiin ylä- ja alamäkiin, tietää Matias Lagercrantz.

Hepokullan alakoulu sijaitsee aivan Nunnavuoren hiihtoreitin kupeessa.  Nunnavuoren hiihtoladut ovatkin koulun kovassa käytössä talvisaikaan.

- Pyrimme talvisin viettämään liikuntatunnit ulkona kerran viikossa, joko luistellen tai hiihtäen. Turkulaislapset osaavat mielestäni hiihtää yllättävän hyvin. Mutta kyllä hiihtoinnokkuus karisee, jos koetaan, ettei ladulle nyt ole oikein hyvä mennä, tuskastelee Lagercrantz.

Suosittelemme