Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Haamutarjoukset vaivaavat asuntokaupassa - valituksia satelee

Viranomaisen mukaan ostajien esittämät väitteet kaatuvat näytön puutteeseen.

Henkilö asuntoesittelyssä.
Kuva: Yle
Jarno Virtanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) sai viime vuonna viitisenkymmentä ilmoitusta virheellisestä toiminnasta kiinteistökaupassa. Näistä ilmoituksista noin joka kolmas johti kiinteistönvälittäjälle annettavaan varoitukseen. Tämän lisäksi virasto saa lukuisia yhteydenottoja kuluttajilta virheellisestä toiminnasta, joka ei johda jatkotoimenpiteisiin.

AVIn mukaan ihmiset valittavat siitä, että he epäilevät, ettei heidän tarjoustaan suurempaa tarjousta ole ollut olemassa, vaikka kiinteistönvälittäjä niin väittäisikin. Tällä tavoin välittäjä voi pyrkiä saamaan ostajaa korottamaan ostotarjouksensa summaa.

- Väitteitä tällaisesta toiminnasta tulee säännöllisesti, mutta niiden toteennäyttäminen on hankalaa. Voimme pyytää kiinteistönvälittäjältä kaikkia tarjouksia näytille, mutta asiakkaan vedättämisestä ei ole siltikään näyttöä. Myös asiakkaan esittämä epäily kaatuu, jos tarvittavia todisteita ei löydy, sanoo Etelä-Suomen alueviraston ylitarkastaja Jouko Rikkilä.

Hän kertoo, että jos välittäjä kiistää väittäneensä, että suurempi tarjous olisi tehty, juttu raukeaa, koska näyttöä ei yksinkertaisesti ole.

Ruotsin malli voisi olla ratkaisu

AVIn mukaan virheellinen toiminta koskee sekä isoja että pieniä kiinteistönvälitystoimistoja.

Ylitarkastaja Jouko Rikkilä sanoo, että suomalaisesta kiinteistönvälityksestä puuttuu avoimuus. Hänen mukaansa yksi vaihtoehto Suomessa voisi olla siirtyminen Ruotsin malliin, jossa välittäjällä on lista, johon merkitään muun muassa tarjouksentekijät, ostotarjoukset ja puhelinnumerot.

Tämän jälkeen välittäjä suosittelee sopivaa ostajaa myyjälle ja myyjä tekee ratkaisunsa. Lopuksi välittäjä luovuttaa listan myyjälle. Myös ostajilla on oikeus saada kyseinen asiakirja.

Suosittelemme