Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Insinöörejä yhteisvoimin Turun ja Shanghain yliopistoista

Turun yliopisto alkaa kouluttaa insinöörejä yhteistyössä kiinalaisen huippuyliopiston kanssa. Fudan-yliopistoa pidetään Kiinassa edelläkävijänä elektroniikka-alalla. Opiskelijat suorittavat diplomi-insinöörintutkinnon sekä  Fudan yliopistossa että Turun yliopistossa.

Fudan-yliopiston opiskelijoita.
Kuva: Ville Taajamaa Turun yliopisto
Devy Nagalingam
Avaa Yle-sovelluksessa

Projektipäällikkö Ville Taajamaa Turun yliopistosta kertoo Fudanin-yliopiston olevan haluttu, mutta vaativa yhteistyökumppani.

- Fudan-yliopisto on kieltätynyt yhteistyöstä monen suuren yliopiston kanssa, muun muassa Yale on saanut pakit Fudanilta, kertoo Taajamaa.

- Kaksoistutkintokoulutus sinällään on vanha asia, mutta se, että yhteistyötä tehdään tekniikanalalla näin kovatasoisen yliopiston kanssa, niin se on uutta Turussa.

Kaksoistutkinto-opinnot alkavat tammikuun aikana. Aluksi ryhmä on pieni, Suomesta viisi opiskelijaa ja Kiinasta niin ikään viisi.

- Pilottivaiheessa pidämme opiskelijamäärät pienininä, jotta näemme mikä toimii ja mikä ei. Aloitamme pienestä ja rakennamme sen jälkeen isompaa. Opiskelijamäärät ovat siis kymmenissä ei sadoissa, summaa Taajamaa.

Lisää yhteistyötä tulevaisuudessa

Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksen diplomi-insinööriopiskelijat tekevät paljon yhteistyötä muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Työskentelemällä erilaisten ihmisten kanssa eri projekteissa näkee tutustuu uusiin arvoihin. Tämä puolestaan lisää valmiuksia työelämään. Tämäntyyppistä oppia kiinalaisetkin etsivät.

- Leikkisästi sanottuna, insinööri oppii toimimaan ihmisten kanssa.

Projektipäällikkö Ville Taajamaa Turun yliopistosta kertoo juuri vieraileensa Shanghaissa Fudan yliopistossa.

- Shanghain tahti on tiivis ja dynaaminen, kaupunki muuttuu jatkuvasti. Fudan yliopisto on rankattu maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Se on sivistysyliopisto, jossa on keskitytty tekniikan lisäksi sosiaalisiin- ja humanistisiin tieteisiin.

Yhteistyö on merkittävä päänavaus koko Turun yliopistolle, ei vain informaatioteknologian laitokselle. Tekniikan koulutus ja ICT-ala voisivat toimia keihäänkärkinä  yliopistojen väliselle yhteistyölle, toteaa Taajamaa.

Suosittelemme