Niska-, hartia- selkä- ja jalkakipu, iskias, päänsärky sekä huimaus ovat tyypillisimmät ongelmat, joiden takia suomalaiset hakeutuvat kiropraktikon vastaanotolle.
- Monen vaivan taustalla on lantion väärä asento. Tämä johtuu usemmiten SI-nivelen lukoista, jotka vääntävät lantiota väärään asentoon, kertoo kiropraktikko Ulla Eerikäinen.
SI-nivel on lantio- ja ristiluun välissä oleva nivel, ja kiropraktiikassa sen asentoa pyritään muuttamaan, jotta kivut ja jäykkyys helpottaisivat.
Kipu heijastuu eri puolille kehoa
Selkä on monille tyypillinen kipujen aiheuttaja. Kiertoliikkeet, esimerkiksi kauppakassin nostaminen tai tietty urheilusuoritus, voivat laukaista äkillisen selkäkivun.
Ongelmat voivat paikantua aivan muualle kuin varsinainen kipukohta. Oireet voivat myös vaihdella eli kivun sijaan jotkut tuntevat puutumista tai jäykkyyttä.
Eerikäinen kertoo, että ihminen on kokonaisuus, joten ei ole ihme, että kehon eri osien ongelmat heijastuvat myös muualle kehoon. Esimerkiksi kivut jaloissa liittyvät usein juuri lantion ongelmiin. Eerikäinen huomaa kaupungilla, että monilla toinen jalka on lyhyempi kuin toinen, pää on kallellaan tai toinen puoli lantiosta ei liiku samalla tavalla kuin toinen.
- Olen tavannut työurani aikana vain neljä ihmistä, joiden lantio ei ole vinossa.
Äänet voivat pelottaa
Kiropraktikon vastaanotolla moni jännittää esimerkiksi niskaa tai selkää hoidettaessa kuuluvia ääniä tai saattaa pelätä hoidon aiheuttavan jotakin peruuttamatonta vahinkoa. Äänet eivät ole vaarallisia eikä hoito satu.
- On tärkeää hakeutua koulutetun kiropraktikon vastaanotolle, jolloin hoito on turvallista. Neljä ihmistä miljoonasta voi saada aivoverenkierron häiriön kampaamon pesupaikalla, mutta kiropraktiikassa luku on paljon pienempi, Eerikäinen suhteuttaa.