Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Puukotus äärioikeistoa käsittelevässä tilaisuudessa – vammoista ei tietoa

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on tapahtunut puukotus iltakuuden aikoihin. Välikohtaus tapahtui Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa.

Yle Keski-Suomi
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on puukotettu yhtä henkilöä, joka on viety hoidettavaksi. Silminnäkijöiden mukaan puukotettu käveli itse ambulanssiin, mutta vammojen vakavuudesta ei ole enempää tietoa.

Joukko patriooteiksi itseään kutsuvia nuoria miehiä aloitti tappelun sen jälkeen, kun heiltä evättiin pääsy suomalaista äärioikeistoa käsittelevään tilaisuuteen. Aseina tappelussa käytettiin myös pulloja.

Silminnäköiden mukaan tekijät pääsivät karkuun. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Kaupunginkirjastossa oli meneillään tilaisuus, jossa esiteltiin Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjaa Äärioikeisto Suomessa. Tilaisuus jatkui välikohtauksen jälkeen.

Suosittelemme