San Francisco 49ers oli yksi vahvimmista suosikeista, kun amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan kausi alkoi syyskuussa. 2000-luvulla pohjamudissa rämpinyt perinteinen seura on käyttänyt korkeat varausvuoronsa järkevästi, ja joukkueen runko on äärimmäisen vahva. Ja etenkin laaja.
Jo viime vuonna 49ers olisi pelannut Super Bowlissa, jos Kyle Williamsin kädet eivät olisi tärisseet konferenssifinaalissa New York Giantsia vastaan. Tulokaspäävalmentaja Jim Harbaugh palautti kertaheitolla uskottavuuden seuran toimintaan, mutta viime vuonna ei ollut vielä aika isolle lunastukselle, vaikka siihen oli jo kaikki mahdollisuudet.
Vielä viime kaudella 49ersin menestys oli alkukaudella yllätys. Vaikka runko oli vahva, kysymysmerkkejä löytyi paljon. Suurin niistä oli pelinrakentaja Alex Smith. Kesän 2005 ykkösvaraus ei ollut missään vaiheessa noussut odotusten tasolle, mutta Harbaugh’n valmennuksessa Smithistä tuli luotettava pelinrakentaja, joka oli lähellä viedä joukkueensa Super Bowliin.
Jo alkukausi näytti 49ersin potentiaalin. Hyökkäystä johtanut Smith jatkoi varmaa työskentelyään ja oli matkalla elämänsä kauteen. 49ers oli kahdeksan peliviikon jälkeen voittanut kuusi ottelua ja oli liigan kärkikahinoissa. Sen jälkeen kauden käsikirjoitus on muuttunut dramaattisesti.
Seuraavassa ottelussa St. Louisia vastaan Smith loukkaantui, ja hnäet korvasi 25-vuotias Colin Kaepernick. Kun Smith oli sivussa seuraavasta ottelusta, Kaepernick sai jatkaa. Siihen asti huippukauden pelannutta Chicagoa vastaan Kaepernick oli sensaatiomaisen hyvä, mutta Smith oli toipumassa.
Sitten NFL-maailma kohahti. Harbaugh ilmoitti Smithin paluun jälkeen Kaepernickin jatkavan aloittavana pelinrakentajana. Joukkue oli puolitoista vuotta pelannut Alex Smithin jalkapalloa ja harjoitellut sen mukaisesti. Se oli Smithin kanssa kenties suurin suosikki Super Bowl -mestariksi, joten valtikan antaminen toisen kauden pelinrakentajan - täyden arvoituksen - käsiin oli vähintäänkin kyseenalainen.
Ensin Kaepernick nöyryytti Chicagoa, heti perään New Orleansia. St. Louisilta tuli yllättäen takkiin, mutta asia korjattiin Miamia vastaan ja seuraavalla viikolla Kaepernick otti todellisen ”statement-voiton” New Englandia vastaan. Viimeistään se hyytävä esitys New Englandissa sinetöi Kaepernickin aseman.
Pudotuspeleihin lähdettäessä Kaepernickin henkinen kantti kyseenalaistettiin, mutta heti Green Baytä vastaan Kaepernick laittoi epäilijöille jauhot suuhun tähänastisen uransa vakuuttavimmalla esityksellä. Konferenssifinaalissa Atlantaa vastaan 49ers joutui nopeasti 0-17-tappioasemaan, mutta Kaepernick nosti joukkueensa suosta.
Kulmikas kuin Forrest Gump
Alex Smithin kanssa 49ers oli tasaisen varma joukkue, jolla ei ollut suuria heikkouksia. Hyökkäys pelasi prosentuaalisesti paljon maan kautta, mikä antaa aina tietyn tylsyyden leiman joukkueen pelaamiseen. Smith ei ole räiskyvä pelinrakentaja, joka sykähdyttää yleisöä niin sanotuilla sankariheitoillaan. Mutta peli oli tehokasta ja voittavaa.
Colin Kaepernickin 49ers on täysin toista maata. Kaepernick pystyy tuomaan juoksuvoimansa myötä aivan uuden ulottuvuuden 49ersin pelaamiseen. Vastustajan puolustuksen on huomattavasti vaikeampi pelata Kaepernickiä vastaan.
Jos puolustus yrittää ”blitzata” - eli yrittää tehdä pöelinrakentajan syöttöpeli vaikeaksi fyysisellä uhalla - Kaepernickiä, hän ehtii jaloillaan alta pois. Tällöin puolustukseen syntyy rakoja, joista baseballiakin pelannut Kaepernick rokottaa ja kerää jaardeja. Jos Kaepernickille antaa aikaa heittää, hän pystyy tarkkoihin ja pitkiin heittoihin siinä missä muutkin huippuluokan pelinrakentajat.
Kaepernick liikkuu hämmästyttävän ketterästi 193-senttiseksi pelaajaksi. Kaepernickin juoksu näyttää vähän samalta kuin Tom Hanksin näyttelemän Forrest Gumpin juokseminen samannimisessä elokuvassa sen jälkeen, kun hän ”pääsi” irti jalkaraudoistaan. Mutta ketään ei kiinnosta, vaikka juoksu on kulmikkaan näköistä, kunhan tulosta tulee. Ja sitä on tullut.
Kun pakettiin lisää vielä NFL:n parhaisiin kuuluvan keskushyökkääjän Frank Goren, alkaa puolustaminen olla vastusajalle todella vaikeaa. Kaepernickin johdolla 49ersin hyökkäys on ollut merkittävästi vaarallisempi - joskin hivenen epävarmempi - kuin Smithin aikana.
Harbaugh laittoi omankin uskottavuutensa peliin, kun hän päätti lyödä kaikki pelimerkkinsä Kaepernickiin. Jos pudotuspeleissä olisi tullut heti lähtö, Harbaugh olisi saanut niskaansa sangollisen lokaa. Harbaugh kuitenkin tiesi, mitä teki. Tässä vaiheessa tietävät jo kaikki muutkin lajia seuraavat.
San Francisco ei ole koskaan hävinnyt Super Bowlissa, ja tälläkin kertaa se lähtee selkeänä suosikkina finaaliotteluun. Joukkue saattaisi olla Super Bowlissa myös Alex Smithin kanssa, mutta suuremmat todennäköisyydet voittoon on Kaepernickin kanssa.
Sunnuntaina Kaepernick johdattaa 49ersin Super Bowlin voittoon, eikä kukaan enää tämän jälkeen muista Alex Smithistä mitään. Ja vaikka Baltimore Ravens onnistuisi 49ersin yllättämään, Kaepernickin nostamisesta aloittavaksi pelinrakentajaksi kovassa paikassa kuuluu iso sulka Jim Harbaugh’lle. Moni ei olisi lähtenyt pelaamaan venäläistä rulettia miljardibisneksessä. Harbaugh sen teki - voittajana.