Tehdä jotakin hommaa säännöllisesti yli 20 vuotta on monen mielestä kunnioitettava asia. Jos joku on viikottain käynyt uimahallissa uimassa tai käynyt tapaamassa säännöllisesti vanhuksia tai ohjannut lapsia ja nuoria jonkin harrastuksen pariin niin pitkän ajan, voi puhua jo tavasta. Siitä ei noin vain luovuta ilman vierotusoireita. Itse olen pitänyt näitä Pikkaraisen kirjakammejani Lapin Radiossa yli 20 vuotta ja Radio Perämeressäkin kohta 20 vuotta. Noina reiluna kahtena vuosikymmenenä olen tehnyt yhteensä lähes tuhat juttua.
Tämänkertainen Pikkaraisen kirjakammi on sikäli historiallinen, että alkupäästä hieman puutteelisen arkistoni mukaan nyt esittelemäni kirja on tuhannes radiossa esittelemäni kirja. Kun aloitin kammieni pitämisen 1990-luvun alussa Niemen Tapanin kehoituksesta, en ajatellut tekeväni juttuja näin kauan. Kerran viikossa kirjoitetusta jutusta on kuitenkin tullut tapa ja saamani positiivinen palaute on kannustanut jatkamaan niiden tekemistä. Kuinka kauan aion kammejani tehdä, sitä en osaa itsekään sanoa. Sanotaan kuitenkin työmarkkinatermillä toistaiseksi.
Tuhannes käsittelemäni kirja oikeastaan sopii hyvin tämän melkein juhlajutun aiheeksi. Kyseessä on Esko Valtaojan viime syksynä ilmestynyt Kaiken käsikirja, alaotsakkeena Mitä jokaisen tulisi tietää. Kirjan on kustantanut Ursa. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja nousi suurempaan julkisuuteen vuonna 2002, kun hänen edellissyksynä ilmestynyt ensimmäinen tieteen kansantajuistamista käsittelevä teoksensa nimeltään Kotona maailmankaikkeudessa voitti Tieto-Finlandian. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Valtaoja on julkaissut viisi teosta, joissa hän on käsitellyt maaailmankaikkeuden syntymistä ja kehittymistä sekä ihmiskunnan, maapallon ja elämän mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Lisäksi hän on julkaissut yhdessä piispa Juha Pihkalan kanssa kaksi keskustelukirjaa uskonnon ja tieteen välisestä suhteesta. Esko Valtaoja on siitä harvinainen kirjoittaja, että hänen teoksiaan ovat palkinneet sekä kristilliset piirit että vapaa-ajattelijat.
Kaiken käsikirjan jälkisanoissa Valtaoja kirjoittaa, että vain Carl Barksin Sudenpentujen käsikirjasta löytyy vastaus kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kysymyksiin. Valitettavasti sellaista Sudenpentujen käsikirjaa ei löydy muualta kuin Aku Ankka -sarjakuvista eli todellisuudessa sitä ei ole olemassa. Kaiken käsikirja on Esko Valtaojan yritys puristaa 200 sivuun kaikki olennainen maailmasta, ihmisestä, aineesta ja hengestä. Hän haluaa innoittaa lukijaa ajattelemaan itse, eikä kertoa mitä pitää ajatella. Rehellisesti on sanottava, että Esko Valtaoja onnistuu pyrkimyksessään.
Esko Valtaoja on jakanut kirjansa kymmeneen melkein sivulleen yhtä pitkään lukuun, joiden otsikot ovat seuraavat: Todellisuus, Lait, Kaiken alku, Järjestyksen kasvu, Elämä, Ihminen, Historia, Oikea ja väärä, Usko ja tieto sekä Henki. Monet luvut Valtaoja aloittaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja etenee siitä erilaisin esimerkein kohti monimutkaisuutta ja saattaa päätyä johonkin aivan muuhun kuin lukija odottaa. Tämä yllätyksellisyys ja arvaamattomuus tekee Valtaojan tekstistä ja päättelystä viehättävää. Aloittaessaan lukemista ei lukija voi arvata mihin lopulta päätyy.
Kaiken käsikirja on hyvin kaukana Lutherin Vähä katekismuksen tyylistä, käsky ja sen jälkeen mitä se on. Vaikka Valtaojan teksti perustuu kaikkeen siihen tietoon mitä maailmankaikkeudesta ja sen kehityksestä on erityisesti muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana saatu, eikä kyseessä ole yksinkertainen tieto, hän saa lukijan vakuuttumaan. Hän pystyy kertomaan ja kuvaamaan kaikkein vaikeimmatkin asiat kansantajuisesti ja arkitiedolla ymmärrettävästi.
Esko Valtaoja osallistuu myös uskonnosta käytävään keskusteluun Kaiken käsikirjassa, erityisesti yhdeksännessä luvussa nimeltään Usko ja tieto. Vaikka erilaiset uskonnot ovat hallinneet maailmaa tuhansia vuosia ja monen mielestä juuri erilaiset uskonnot ovat monien sotien ja keskinäisten vihollisuuksien syynä, voidaan Valtaojan mielestä sanoa uskonnollisuuden vähenevän maailmassa. Tieteellisen tiedon määrä kasvaa koko ajan räjähdysmäisesti mutta uskonnollisen tiedon määrä ei kasva. Hyvin yksinkertaisin esimerkein Valtaoja osoittaa, että uskonnot ovat ongelmissa tulevaisuudessa. Luvun lopussa Valtaoja kirjoittaa: ”Jos Jumala on meidät luonut, epäilemättä hän on tyytyväinen kehitykseemme. Jos taas me olemme luoneet Jumalan, voimme olla tyytyväisiä siihen, että hän kehittyy meidän mukanamme yhä suuremmaksi ja yhä aikuisemmaksi – yhä inhimillisemmäksi.”
Esko Valtaoja on mielestäni onnistunut erinomaisesti kirjassaan Kaiken käsikirja. Vaikka hän vakuuttaa lukijan esittämillään tiedoilla, hän ei saarnaa vaan panee lukijan itse ajattelemaan. Hän on saanut myös kirjaansa paljon huumoria, vaikka hän puhuu vakavista elämän ja inhimillisyyden perusasioista.