Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Katainen haluaa palkkaratkaisut nyt

Pääministerin mielestä työmarkkinajärjestöt voisivat jäädyttää konfliktinsa ja palata niihin vaikka 30 vuoden päästä. Katainen hoputtaa myös eläkeratkaisua.

Maria Stenroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) haluaa, että työmarkkinajärjestöt unohtavat vanhat riitansa. Kolmen koulutuspäivän riita on Kataisen mielestä vain lillukanvarsi muiden riitojen joukossa. Kataisella on järjestöille pari toivetta:

- Palkkaratkaisu joka lisää työntekijöiden määrää ja työuraratkaisu joka lisää työn tekemisen määrää, Katainen sanoo.

Kataisen mielestä työmarkkinajärjestöt voisivat jäädyttää konfliktinsa ja palata niihin vaikka 30 vuoden päästä.

- Että he vaikka toteaisivat, että "te ootte tehny meille pahaa ja me ollaan tehty teille pahaa, mutta mitä jos avattais tämä ongelmien säkki ja ruvettais tekemään päätöksiä", Katainen toivoo.

Pääministeri haluaa ratkaisuja heti, vaikka useimmilla liitoilla on sopimukset ensi syksyyn asti.

- Jos tämän kevään aikana tulisi sellainen palkkaratkaisu, josta nähtäis että okei, tämä tuo meille lisää työpaikkoja - niin se todennäköisesti toisi myös lisää investointeja Suomeen.

Pääministeri toivoo myös eläkeratkaisua mahdollisimman pian.

Työmarkkinajärjestöt jättävät ensi viikolla esityksensä työurista pääministerille. Kuun lopussa hallitus käy puolivälintarkastelussa strategiaansa läpi. Veronkorotuksista ja leikkauksista ratkaisuja tehdään kuitenkin vasta kehysriihessä, Katainen arvioi.

Suosittelemme