Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Olkiluoto 3 viivästyy vuoteen 2016

Kaupallisen sähköntuotannon aloittaminen voi siirtyä vuoteen 2016, varoittaa TVO. Voimalan piti valmistua vuonna 2009.

Olkiluodon kolmas ydinvoimalayksikkö syksyllä 2012.
Kuva: Jari Pelkonen / Yle
Tiina Länkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Teollisuuden Voima myöhästyttää entisestään Olkiluodon kolmannen reaktorin valmistumisaikataulua. TVO varautuu siihen, että voimala on tuotannossa vasta 2016. Aiemmin arvio oli, että sähköntuotanto ei ehdi alkaa vielä 2014.

Alunperin voimalan piti olla valmis vuonna 2009. TVO korostaa, että sen mukaan laitoksen aikataulusta on vastuussa laitostoimittaja Areva-Siemens.

OL3:n asennuksista on saatu tehtyä 75 prosenttia. Automaation suunnittelu ei ole sujunut aikataulussa.

- Automaation tehdastestit eivät pääse lähikuukausina alkamaan. Se tarkoittaa, että käyttöönoton aloitus siirtyy, sanoo OL3-hankkeen johtaja Jouni Silvennoinen TVO:sta.

- Ennen tehdastestien aloitusta tarvitsemme Säteilyturvakeskukselta hyväksynnät sille, että automaatio täyttää tehtävänsä.

Hankkeen selvityksiä ei ole vielä saatu toimitettua Säteilyturvakeskukseen.

"Kyllä meillä on pinnaa"

Rakennustyöt kuitenkin etenevät kaiken aikaa. Samalla TVO suunnittelee Olkiluodon neljättä reaktoria. Tarjoukset on saatu viideltä laitostoimittajalta, myös Arevalta.

Joulukuussa Areva vihjasi, että venyneen kolmosreaktorihankkeen hinta saattaisi nousta pari miljardia euroa. Kun TVO sopi avaimet käteen -periaatteella toteutettavasta hankkeesta, se kertoi hinnaksi 3 miljardia euroa. TVO ja Areva kiistelevät viivästymisestä johtuvista lisäkuluista oikeuden ulkopuolella välimiesmenettelyssä. TVO vaatii Arevalta 1,8 miljardia euroa.

TVO:n pinnaa on venytetty aikataulussa jopa seitsemällä vuodella.

- Kyllä meillä on sellainen pinna, että tämä laitos rakennetaan valmiiksi ja otetaan käyttöön, Silvennoinen sanoo.

Aikataulutuksessa joudutaan ottamaan huomioon pitkät testijaksot sekä ennen että jälkeen polttoainelatauksen. Esimerkiksi polttoainelatausta seuraavat testit kestävät lähes vuoden.

- Ensi vuonna on tarkoitus päästä ensimmäisiä järjestelmiä testaamaan.

Juttua korjattu 12.2. TVO antanut hinta-arvion sopiessaan hankkeesta ja silloin arvio oli 3 miljardia euroa.

Suosittelemme