Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa opiskeleva Ilkka Toikkanen ja tietotekniikkaa opiskeleva Matti Kinnunen toteuttivat kartan Jyväskylän alueella tapahtuneista liikenneonnettomuuksista.
Karttaa varten koottiin tiedot neljän vuoden aikana tapahtuneista 3500 onnettomuudesta.
- Kaupungin liikenneinsinööri Risto Mäkinen kokosi poliisilta saadut tiedot excel-taulukoksi. Meiltä meni pari työpäivää muokata tiedot karttasovellukseksi, Ilkka Toikkanen kertoo.
Vastaavaa datajournalismia on tehty maailmalla jo paljon ja Suomessakin ala nostaa päätään.
- Alueellisessa mediassa emme ole juurikaan törmänneet vastaavaan. Halusimme selvittää ja visualisoida paikallista tietoa.
Toikkasen mukaan kartasta haluttiin tehdä mahdollisimman helppokäyttöinen ja informatiivinen. Kukin käyttäjä voi tutkia karttaa haluamansa onnettomuustyypin tai tapauksen vakavuuden mukaan.
Ilkka Toikkanen ei yllättynyt siitä havainnosta, että keskustassa tapahtui paljon polkupyörän ja auton välisiä törmäyksiä. Jotkin onnettomuusryppäät kuitenkin pistivät myös tekijöiden silmiin. Kartasta voisi olla apua myös liikenneturvallisuuden parantamisessa.
- Petäjävedelle päin mentäessa yhdessä kohdassa näyttää tapahtuneen yllättävän paljon hirvikolareita, eli onko siinä sitten mahdollisesti aukko hirviaidassa? Jos onnettomuuksia keskittyy johonkin, niin ehkä sen paikan liikennejärjestelyjä pitäisi jollakin tavalla muuttaa.