Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kun Carloksen auto syttyi palamaan ja muita ikimuistoisia Urheiluruutu-juttuja

50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Urheiluruutu avaa arkistonsa ovet myös katsojilleen. Kerro meille, mikä Urheiluruudun juttu on jäänyt erityisesti mieleesi.

Tommi Mäkinen kuulee puhelimessa maailmanmestaruudestaan.
Tommi Mäkinen ja legendaarinen puhelinsoitto vuonna 1998. Kuva: Yle
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Moni Urheiluruudun katsoja muistaa, kuinka Tommi Mäkinen voitti rallin maailmanmestaruuden vuonna 1998 dramaattisten vaiheiden jälkeen.

Mäkinen oli antamassa Ylen toimittajalle Pekka Kaidesojalle haastattelua cheltenhamilaisen hotellin aulassa 24. marraskuuta, kun hänen kännykkänsä soi.

- Haloo! Niin. Mitä? Mitä? Carloksen auto sytty palamaan puol kilometriä ennen maalia… Pysähtyivät sammuttamaan… Ihan totta? Ne ei jaksa työntää maaliin sitä. Peli on selvä (naurua), ei oo totta, Mäkinen hämmästeli kameran kuvatessa puhelinkeskustelua.

Mäkinen oli joutunut keskeyttämään kauden päättävän Britannian rallin jo avauspäivänä ja oli henkisesti valmistautunut siihen, että toisena MM-pisteissä ollut espanjalainen Carlos Sainz vie maailmanmestaruuden hänen nenänsä edestä. Ralli kuitenkin osoitti arvaamattomuutensa, kun Sainzin meno tyssäsi konerikkoon viimeisellä erikoiskokeella.

Tämä ainutlaatuinen hetki suomalaista urheiluhistoriaa tallentui kokonaisuudessaan Ylen kuvaajan nauhalle, ja samana iltana se esitettiin Urheiluruudussa.

50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Urheiluruutu avaa arkistonsa ovet myös katsojilleen. Kerro meille, mikä Urheiluruudun juttu on jäänyt erityisesti mieleesi.

Valitsemme ehdotuksista mielenkiintoisimmat ja näytämme jutut uusintana Urheiluruudussa tämän vuoden aikana. Suosituimmat tarinat kootaan myös Yle Urheilun nettisivuille.

Ehdota mieleesi jäänyttä arkistojen aarretta tämän jutun kommenttiosiossa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen yle.urheilu@yle.fi. Kirjoita otsikkoriville teksti: Urheiluruutu 50 vuotta – arkistojen aarteet.

Suosittelemme