Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Lapin aloituspaikkaleikkauksia kohtuullistetaan

Opetusministeri Jukka Gustafsson lupasi Tornion vierailulla, että Lapissa ei toisen asteen ammatillisien koulutuksen aloituspaikkoja leikata niin paljon kuin joulukuussa esitettiin.

Opetusministeri Jukka Gustafsson.
Kuva: Kyösti Vaara / Yle
Kimmo Hiltula
Avaa Yle-sovelluksessa

Torniossa maanantaina vieraillut opetusministeri Jukka Gustafsson lupaa, että aloituspaikkaleikkaus on pienempi kuin joulukuussa esitetty 1 700.

Alustava virkamiesesitys olisi vienyt Lapissa aloituspaikoista runsaan neljänneksen. Lapin liitto on omana kantanaan ilmoittanut, että 700 paikan leikkaus olisi oikean tasoinen.

Lapin liiton puheenjohtaja Hannes Manninen toisti maakuntaliiton näkemyksen ammattiopiston Lappian 60-vuotisjuhlaseminaarissa Torniossa.

Lappilaisten viesti on kuulunut

Opetusministerille oman viestinsä jättivät myös kaikki Lapin poliittiset nuorisojärjestöt. Ne esittivät, että leikkaus olisi puolet alkuperäisestä esityksestä eli 850 paikkaa.

- Se olisi linjassa ikäluokkakehityksen kanssa, perusteli Lapin keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen, joka oli luovuttamassa adressia ministerille.

Opetusministeri Gustafsson kertoi, että lappilaisten viesti on jo kantautunut ministeriöön.

- Kyllä tämä lappilaisten viesti otetaan vastaan. Ja rohkenin tuossa juhlapuheessanikin todeta, että kohtuullistamisia joulukuussa lähetettyyn esitykseen tulee, sanoi Gustafsson.

Tarkkoja lukuja maaliskuussa

Tarkkoja määriä opetusministeri ei vielä Tornion vierailulla suostunut kertomaan.

- Prosessi on vielä kesken. Maaliskuun puolivälissä annamme palaute-esityksen, jossa käymme läpi koulutuksenjärjestäjäkohtaisesti tilannetta lävitse, sanoi ministeri.

Tuossa vaiheessa ovat selvillä aloituspaikkaleikkausluvut.

- Jonkun verran riippuu myös kehyspäätöksistä eli siitä, kuinka paljon ministeriöllä on rahaa käytettävissä, muistutti Gustafsson.

Suosittelemme