Hilma on yhtä kuin Hirmulan, Ilmolan ja Maulan yhteinen kyläyhdistys. Kohta kymmenen vuotta täyttävä Hilma ei väitä olevansa totaalisen yksinäinen, mutta kukapa ei lisää kavereita haluaisi.
- Meillä toimii yhdistyksessä aktiivisesti kymmenkunta kyläläistä, pääasiassa naisia. Aika pieni porukkahan se on, kun kuitenkin täällä asuu kolmisensataa taloutta. Aina tietysti toivomme, että saisimme väkeä enemmän mukaan, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Minna Vilmi.
Totisesti toivon, että ihmiset innostuvat ja saamme aikaiseksi jotain, josta on kaikille iloa ja virkistystä.
Risto Kähkönen
Hilma on silti touhukas kymmenvuotias. Kotiaan Ilmolan vanhalla kansakoululla - nykyään kylätalolla - pitävä kolmen kylän yhdistys järjestää vuosittain useita tapahtumia. Viime kesänä suuri ponnistus oli Keminmaan kesäjuhlat.
- Kovasti juhlista oli työtä, mutta hauskaa meillä totisesti oli ja kaikki onnistui lopulta hienosti, Minna Vilmi kertoo.
Toivottavasti uusi into tekemiseen vielä syttyy
- 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa silloisessa Ilmolan kyläyhdistyksessä toiminta oli vireää. Vanha kansakoulukin korjattiin kylätaloksi isolla porukalla, muistelee Risto Kähkönen.
Kähkönen toivookin, että tekemisen intoa vielä löytyisi entiseen malliin. Ensi kesänä kylätalon ympäristö on tarkoitus kunnostaa uuteen uskoon parkkipaikkoineen ja pelikenttineen ja siihen tarvitaan talkoovoimia.
Piha-alueen kunnostus on osaksi EU-rahoitteinen projekti ja se edellyttää, että tietty osa työstä tehdään paikallisin voimin.
- Totisesti toivon, että ihmiset innostuvat ja saamme aikaiseksi jotain, josta on kaikille iloa ja virkistystä.
Hilma-Maijasta tuli hitti
Kyläyhdistyksen naiset ovat onnistuneet porukalla kehittelemään myös ihan kotoisen ja paikallisen hittituotteen, joka tunnetaan Kemi-Tornio -seudulla jo laajasti.
Pari vuotta sitten keksitty idea muutaman mollamaijan tekemisestä "levisi käsiin" ja kun tytöistä tuli aina vaan toinen toistaan söpömpiä, väsäsivät kyläyhdistyksen naiset lopulta satakunta nukkea.
- Näillä Hilma-Maijoilla ja mustaviinimarjan lehdistä tehdyllä Mannerheimin shamppanjalla olemme tienanneet kyläyhdistykselle taskurahaa, Minna Vilmi kertoo ja lupaa, että pääsiäiseksi Hilmoja syntyy taas lisää.