Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Haglund: Soini häpäisee Suomea

Carl Haglundin mielestä Timo Soini vähättelee vastuutaan. Hän arvostelee sitä, että Soinin mielestä puhuttelun antaminen on riittävä toimenpide puolueensa kansanedustajan käyttäessä rasistista ja loukkaavaa kieltä.

Carl Haglund
Carl Haglund Kuva: Trond H. Trosdahl / lehtikuva
Jussi Hanhivaara
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajan Carl Haglundin mielestä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on häpäissyt Suomea.

Haglundin mukaan Soinin esiintyminen Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Hardtalk-ohjelmassa osoitti, että Soini ei ota puolueessaan ilmeneviä rasistisia piirteitä vakavasti.

- Haastattelussa Soini ei häpäise vain omaa puolueensa vaan vahingoittaa myös koko Suomen mainetta puheillaan yhdessä maailman kunnioitettavimmista medioista. Virne naamalla hän vähättelee hyvin vakavaa ongelmaa, kommentoi Haglund torstaina tiedotteessaan.

Haglund katsoo Soinin myöntäneen haastattelussa, että hän on pettänyt lupauksensa sulkea pois kansanedustajia, jotka tuomitaan viharikoksista.

Soinilta kysyttiin haastattelussa muun muassa miksi hän ei ole puheenjohtajana erottanut rasistisia kommentteja esittäneitä kansanedustajia Teuvo Hakkaraista ja Jussi Halla-ahoa.

Soini sanoi puhuttelun ja kielteisen julkisuuden olleen riittäviä rangaistuksia.

Haglund: Soini luopui nollatoleranssista

Ylelle Haglund sanoo, että Soinin pitäisi kitkeä rasismi puolueestaan.

- Aikaisemmin hän itse puhui nollatoleranssista. Mielestäni se oli hyvä linja. Mutta sittemmin hän on antanut siitä periksi, Haglund sanoo.

- Tietenkin hän johtaa puoluettaan miten haluaa, mutta mielestäni politiikassa pitää ottaa rasismi vakavasti. Tuossa ikävä kyllä syntyi sellainen kuva, että Suomen politiikassa rasismia ei oteta tarpeeksi vakavasti ja pidän tätä tosi ikävänä.

Suosittelemme