Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Oppositio valmis alentamaan yhteisöveroa

Keskustan ja perussuomalaisten edustajat olisivat valmiit laskemaan yhteisöveroa lähelle 20:tä prosenttia, jos korvaavat tuotot saataisiin esimerkiksi osinkoverotuksesta.

Hallitus kertoi eilen tavoitteistaan ja keinoistaan Suomen saattamiseksi nousu-uralle. Mitä hallituksen suunnitelmista ajatellaan oppositiossa. Aamu-tv:n sohvalla istuivat Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola.
Teemu Toivola
Avaa Yle-sovelluksessa

Opposition edustajat olisivat valmiit laskemaan yhteisöveroa nykyisestä 24 prosentista noin 20 prosentin kieppeille. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että hän olisi valmis tukemaan kasvuyrityksiä niin sanotun Viron mallin mukaisesti.

- Tämä lisäisi yritysten kykyä työllistää, investoida ja tehdä innovaatioita. Tällaisia ratkaisuja odotan. Nyt tämä puoliväliriihiraportti vaikutti siltä, että tämä on jonkun pekkahimasen kirjoittama, sanoo Eerola.

Niin sanotussa Viron mallissa verotus painottuu osinkojen verotukseen yrityksen tilikauden tuloksesta maksaman yhteisöveron sijasta. Tätä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei suoralta kädeltä hyväksy, koska hänen mielestään pääomatulosta maksettava vero vaikuttaa eräisiin ammatinharjoittajiin ja pk-yrityksiin.

- Missään tapauksessa tätä veronalennusta ei saa maksattaa pk-yrityksillä, joille osinkoverotus on hirveen tärkee juttu, sanoo Sipilä.

Molemmat opposition edustajat arvostelivat hallituksen torstaina antamaa puolivälitarkastelua varsin varovaisin sanankääntein. Sekä Eerola että Sipilä sanoivat, että hallituksen esitykset itsessään ovat hyviä ja kannatettavia. Ongelma on, että hallitus ei tarjonnut lainkaan konkretiaa ehdotustensa ympärille.

Juha Sipilä jäi kaipaamaan hallitukselta erityisesti selkeitä verolinjauksia, omaishoitajien aseman parantamista ja kasvuyritysten auttamista.

Suosittelemme sinulle