Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Netin kansalaisfoorumit menettävät kävijöitään kiihtyvällä tahdilla

Perinteinen tapa kirjoittaa jostain itseään kismittävästä asiasta keskustelufoorumille alkaa olla entistä harvinaisempaa. Syynä on se, että vastauksen saaminen foorumeilla on sattumanvaraista, ja odotellessa voi vierähtää useampikin päivä. Foorumit ovat jo pari vuotta menettäneet kävijöitään muille yhteisöpalveluille, osa on luopunut kokonaan kisasta.

vaasalaisia.infon perustaja Tapio Parkkari
Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Heidi-Maria Harju
Avaa Yle-sovelluksessa

Perinteiset kansalais- ja keskustelufoorumit menettävät kävijöitään kiihtyvällä tahdilla. Ainakin osittain muutos johtuu siitä, että ihmisten ajasta sosiaalisessa mediassa kilpailee entistä useampi palvelu.

Muun muassa yhteisöpalvelut facebook ja twitter ovat vieneet valtavasti kävijöitä perinteisiltä foorumeilta, arvioi vaasalaisia.info-foorumin perustaja Tapio Parkkari. Osa foorumin ylläpitäjistä on luopunut kisasta jo kokonaan. Parkkari ymmärtää, miksi näin on käynyt.

Facebookhan antaa nopean palkinnon. Sinä laitat sinne profiilipäivityksen, ja saat välittömästi palkinnon eli sinulle vastataan.

Tapio Parkkari

- Facebookhan antaa nopean palkinnon. Sinä laitat sinne profiilipäivityksen – kiität ystävääsi, laitat hyvän huulen tai kerrot, että olet ostanut uuden mekon – ja saat välittömästi palkinnon eli sinulle vastataan, Parkkari pohtii ja jatkaa:

- Se on kuitenkin aivan eri asia kuin se, että jos sinulla on ongelmia lasten päivähoidon kanssa, lasten sijoittamisen kanssa tai sitten kotikatu on huonossa kunnossa ja haluat viestiä päättäjille siitä. Näitä asioita ei voi kovin tehokkaasti tehdä facebookissa.

Paikallisfoorumin on muututtava tai kuolema korjaa

Kansalaisfoorumin perustaja Tapio Parkkari ei vielä suostu puhumaan paikallisfoorumien kuolemasta. Hän uskoo, että niille on tilausta taas, kun omalla paikkakunnalla tapahtuu jotain merkittävää, johon halutaan ottaa kantaa. Parkkarin mukaan selvää on kuitenkin, että kansalaisfoorumien pitää muuttua.

- Tulevaisuuden paikallisfoorumi on sellainen, joka toimii nopeasti, tehokkaasti, jonka ihmiset ovat ottaneet omakseen niin, että foorumia ei päivitä vain yksi tai kaksi ihmistä, vaan jokainen, jolla on taskussaan esimerkiksi videota tekevä kännykkä.

Syntyy kombinaatioita, jossa twittervirta, facebookvirta ja perinteinen foorumi yhdistetään.

Perinteisten foorumien elinehto on päästä eroon hitaan median mielikuvasta. Tapio Parkkari visioi foorumia, jossa uudetkin yhteisöpalvelut otettaisiin mukaan.

- Syntyy kombinaatioita, jossa twittervirta, facebookvirta ja perinteinen foorumi yhdistetään – se on jo nyt teknisesti täysin mahdollista.

Parkkarin mukaan yksi merkittävä askel paikallisfoorumeille olisi saada kunta mukaan sen toimintaan muun muassa siten, että valtuuston kokoukset näkyisivät foorumilla suorana videokuvana, ja näkyviin saataisiin reaaliaikaista äänestysdataa.

- Ehkä jos kaikki menee hyvin, vaasalaisia.info muuttuu näiden visioiden kaltaiseksi muutamien kuukausien kuluttua, Parkkari vinkkaa.

Suosittelemme