Etelä-Kymen vasemmistonuoret ovat peruneet Äärioikeisto Suomessa -keskustelutilaisuuden. Se oli tarkoitus pitää Kotkassa ensi keskiviikkona. Järjestön mukaan perumisen taustalla ovat poliisin vaatimukset. Vastaavassa tilaisuudessa Jyväskylässä puukotettiin miestä tammikuun lopussa.
- Poliisi pitää Jyväskylän puukotusta ennakkotapauksena ja vetoaa siihen, kertoo Kotkan tilaisuutta järjestävä Joona Mielonen.
Kotkan tilaisuuden järjestäjiltä vaadittiin muun muassa, että paikalle on saatava neljä ammattilaisjärjestyksenvalvojaa, joista yhden on oltava nainen, jotta myös naisille voidaan tehdä ruumiintarkastuksia.
- On hyvä, että poliisi ottaa uhan vakavasti, mutta käytännössä Jyväskylän iskun tekijät ovat onnistuneet, sillä nyt keskustelutilaisuuksien järjestäminen aiheesta on vaikeaa, Joona Mielonen kertoo.
Aluksi poliisi vaati, että Kotkan tilaisuuteen osallistujille on tehtävä ruumiintarkastus. Tästä poliisi luopui Mielosen mukaan kuultuaan järjestäjien aikeista käyttää narikkaa.
On hyvä, että poliisi ottaa uhan vakavasti, mutta käytännössä Jyväskylän iskun tekijät ovat onnistuneet, sillä nyt keskustelutilaisuuksien järjestäminen aiheesta on vaikeaa.
Joona Mielonen
Eniten hämmästystä Kotkaan keskustelutilaisuutta suunnitelleissa herätti poliisin vaatimus pakollisesta pelastussuunnitelmasta. Pelastussuunnitelma annetaan yleensä silloin, kun tilaisuudessa on esimerkiksi ilotulitteita tai vastaavaa tai tapahtuman luonne aiheuttaa erityistä vaaraa ihmisille. Kotkassa poliisi on vedonnut tässäkin Jyväskylän puukotukseen ennakkotapauksena.
Mielonen kertoo palauttaneensa suunnitelman hieman myöhässä. Poliisi tulkitsi Mielosen mukaan lakia siten, ettei se voinut antaa lupaa tilaisuuden järjestämiseen.
Keskustelutilaisuus tullaan järjestämään Kotkassa jossakin vaiheessa kevättä.
- Teemme yhteistyötä virkavallan kanssa, Mielonen lupaa.
Kotkan tilaisuus oli suunnitteilla jo ennen Jyväskylän keskusteluiltaa, jossa puukotus tehtiin. Jyväskylässä Äärioikeisto Suomessa -kirjasta olivat kertomassa sen kolmesta kirjoittajasta kaksi, Li Andersson ja Mikael Brunila. Kirjoittajista Dan Koivulaakso ei ollut tuolloin paikalla.
Yle Uutiset ei tavoittanut poliisia kommentoimaan Kotkan tilaisuuden perumista.