Perhon riistanhoitoyhdistys laski viikonloppuna metsästäjien voimin Perhon sudet jälkiseurannalla. Tulos oli 12 sutta.
Perhossa salakaadettiin tammikuussa kolme sutta useiden metsästäjien järjestäytyneessä salakaato-operaatiossa. Jutun esitutkinta valmistuu lähiaikoina.
Perhon susilaskennalla metsästäjät halusivat tuoda oman näkemyksensä kuumana käyvään keskusteluun susien määrästä. Laskenta keskittyi Perhon lisäksi myös naapurikuntiin Halsuaan ja Kinnulaan. Laskennat tehtiin lumijälkiseurannalla ja mukana oli kymmenittäin yhdistyksen jäseniä ja vapaaehtoisia.
Laskennan tuloksen perusteella susia olisi Perhossa 12, Halsualla 3 ja Kinnulassa 1. Pohjanmaan riistakeskuksen tuoreimmassa arviossa koko Pohjanmaalla olisi kaikkinensa 10 - 15 sutta.
Susilaskentaan olivat tulossa myös Riistakeskus sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susitutkijoita. Nämä vetäytyivät laskennasta aivan viime hetkillä. Heitä ei haluttu paikalle, koska pelättiin tilanteen kärjistyvän.
- Rktl:n (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen) suhtautuminen on niin ristiriidassa metsästäjien kanssa, että siitä olisi saattanut aiheutua konflikteja. Siinä mielessä se ei ole pettymys että he eivät ole paikalla, toteaa Perhon riistanhoitoyhdistyksen uusi puheenjohtaja Markku Isomöttönen Ylen A-studiolle.
- Heitä ei sinne välttämättä haluttu, kun he muualta tulleina tuntuvat tietävän meidän asiat paremmin, sanoo Isomöttönen.
Susitutkija: laskennat pitää tehdä yhteistyössä
Rktl:n suupetotutkija Ilpo Kojola ei halua kommentoida Perhon susilaskennan tulosta tai susien määrää Perhossa.
- Tällaiset laskennat pitää tehdä siten että siellä on myöskin mukana Rktl:n tutkijat sekä Riistakeskus. Me ollaan sen aineiston varassa mikä meillä on. Me ei voida lähteä kuvittelemaan niitä yhtään enempää kuin mitä dokumentteja on, sanoo Kojola.
Kojola olisi toivonut että Rktl ja Riistakeskus olisivat voineet osallistua Perhon susilaskentaan.
- Tässä pitäisi olla sellainen yhteinen maasto pistä ponnistaa. Tällöin tulisi todennettua jälkien oikeellisuus, mitkä jäljet kuuluvat samoille yksilöille ja käydään jälkijonoja seuraamassa pidempään.
- Tilanne, jossa meidät pidetään ulkopuolella, ei välttämättä kasvata luottamusta siihen tulokseen. Se on myöskin ilman muuta niin päin, toteaa Ilpo Kojola.