Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Seinäjoki tavoittelee keskustan asukasmäärän kolminkertaistamista

Seinäjoen keskustan alueella asutaan jatkossa lähellä rautatietä ja korkeissa kerrostaloissa. Ydinkeskustan alueen asukasmäärän toivotaan moninkertaistuvan uusasuntotuotannon myötä. Asuttamisen avainasemassa on rautatieaseman seutu ja suuren rata-alueen uudet käyttösuunnitelmat.

Rautateiden läheisyydessä oleva kerrostalo 1940-luvulta.
Rautateiden läheisyydessä oleva kerrostalo 1940-luvulta. Kuva: YLE / Mirva Korpela
Hanne Leiwo
Avaa Yle-sovelluksessa

Jos tulevaisuuden trendeihin on uskomista, keskusta-asuminen on tulevaisuudessa haluttua. Tähän uskotaan ainakin Seinäjoella, missä tavoitellaan ydinkeskustan asukasmäärän kolminkertaistumista.

- Nyt keskustassa asuu 4000-5000 ihmistä, mutta tavoitteenamme on jopa 15000-16000 asujaa keskustan alueelle ja sen välittömään läheisyyteen, sanoo Seinäjoen kaupungin kehittämisjohtaja Erkki Välimäki.

- Suomalaisten ensiasunto on nykyään omakotitalo, mutta ehkä tulevaisuudessa kerrostaloasuminenkin koetaan varteenotettavana vaihtoehtona, Välimäki toivoo.

Kasvaminen edellyttää kehittämistä

Seinäjoen keskustaa leimaa sen halkaiseva asema rautateineen. Yhdystien tarpeesta radan toiselta puolelta toiselle eli Pohjan kaupunginosan ja keskustan välille on keskusteltu aika ajoin.

- Varmaan viimeistään 2020-luvulla nousee jälleen esille tarve saada kevyenliikenteen väylä näiden alueiden välille, joko radan ylä- tai alapuolelta, Erkki Välimäki ennustaa.

Rautatieaseman seutu on Seinäjoen seuraava kaupunkikehittämisen kohde.

- Ilmeisesti kaikkia raidepareja ei tulevaisuudessa tulla käyttämään ja tullilta on vapautunut rakentamisalaa, jota voidaan ottaa uuteen käyttöön, Välimäki sanoo.

- Rautatiealue on suuri, joten siihen mahtuisi monenlaista toimintaa palveluista ja asumisesta lähtien, Erkki Välimäki arvelee.

Matalalta korkeaksi

Seinäjoen kaupunkikeskuksen mataluus on ollut aikojen kuluessa kritiikinkin kohde. Nyt matalat talot ovat jo saaneet korkeampia seurakseen.

- Vanhoista kolmikerroksisista taloista on jo päästy kahdeksan-yhdeksänkerroksiin rakennuksiin. Tulevaisuudessa rakennetaan sekä uusia korkeita rakennuksia että korotetaan vanhoja, arvelee Erkki Välimäki.

Rautatien varsi on otettu jo osittain uuden asuntorakentamisen käyttöön.

- Nykytekniikalla ratamelu saadaan vaimennettua niin, että se ei enää ole asumisen este, Välimäki tietää.

Suosittelemme sinulle