Talviklassikko palaa jääkiekon SM-liigan sarjaohjelmaan kaudella 2013-14. Tapahtuma järjestetään lauantaina 1. maaliskuuta.
Helsingin Olympiastadionilla järjestettävässä ulkoilmaottelussa kohtaavat HIFK ja Jokerit. Järjestävänä osapuolena on tällä kertaa Jokerit.
- Tämä on kolmas Talviklassikko, jota lähdetään yhdessä tekemään. Viime vuosi jäi väliin, vaikka oli tarkoitus, että tästä tulee jokavuotinen tapahtuma, Jokerien toimitusjohtaja Keijo Säilynoja kertoi tiedotustilaisuudessa.
- Siihen oli hyvät syynsä, oli MM-karsintaottelu kesäkuun alkupuolella ja yksinkertaisesti ei ollut mahdollisuutta saada nurmea siihen kuntoon, että olisimme voineet pelata.
Myös tällä kertaa vierasjoukkueena pelaava HIFK odottaa tapahtumasta jälleen menestystä.
- Se on edelleen kivaa, että hesalaiset tulevat Stadiin pelaamaan kotiottelunsa. Nämä ovat olleet huikeita tapahtumia, joita meillä on ollut, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen kertoi.
- Edellisellä kerralla oli vähän haasteita, kun pääsimme tiedottamaan vasta lokakuun alussa. Nyt tässä on aika paljon pidempi aika, joten todennäköisesti Stadikka tulee olemaan loppuunmyyty jo hyvissä ajoin syksyllä.
Ottelu pelataan tällä kertaa vasta maaliskuun alussa, jolloin todennäköisyys hyvien sääolosuhteiden saamiseksi on suurempi.
- Vähän oli kylmä toisessa pelissä, vaikka se ei tuntunut haittaavan. Siinä on yksi syy, miksi ajankohtaa vähän muutettiin, Säilynoja sanoi.
Legendat mukaan esiottelussa
Ensi vuonna Talviklassikon yhteydessä pelataan myös esiottelu, jossa joukkueet koostuvat molempien seurojen legendoista.
Paikalla tiedotustilaisuudessa olivat Jokerien legendajoukkueen kapteeni Pentti Hiiros sekä HIFK:n legendojen kapteeni Heikki Riihiranta.
- Onhan se kiva tulla taas pelaamaan. En muistakaan, milloin olen viimeksi vetänyt varusteet päällä ulkojäillä, Hiiros sanoi.
- Sitten on tietysti kiva, kun on vanhoja haasteita tuossa. "Hexinkin" kanssa olemme kohdanneet ensimmäisen kerran kaukalossa varmaan 50 vuotta sitten. Kyllähän niitä muistoja varmaan sieltä tulee paljokin esiin.
Riihiranta oli myös otettu kunniasta päästä pelaamaan. Hän halusi alleviivata pelin viihdyttävyyttä ja seurattavuutta.
- Varmaan teemme niin, että jaetaan vähän ikäluokittain. Jos Lalli Partinen tulee Lappeenrannasta tänne näin, niin varmaan Jokerit hakee suurin piirtein vastaavanlaisen ikäluokan sieltä vastaan. Saadaan pelistä siten seurattavaa, ettei ole yksipuolista, Riihiranta pohti.
Kaupunki tarjoaa joustokaukalon
Helsingin kaupunkia tiedotustilaisuudessa edusti Anssi Rauramo, joka oli luonnollisesti myös innoissaan tulevasta tapahtumasta.
- Meidän mielestämme tämä on kaupunkitapahtumana aivan upea ja ainutlaatuinen tapahtuma. Korostan tässä sitä vielä, että tämä on ensimmäinen kansallinen urheilutapahtuma, jossa Olympiastadion on loppuunmyyty, Rauramo sanoi.
- Meillä on tarkoitus tänä vuonna luoda vähän uutta konseptia ja laajentaa yleisöluistelumahdollisuutta ja antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan muutenkin kuin vain itse ottelun puitteissa.
Lisäksi Rauramo kertoi olosuhteiden olevan huippuluokkaa myös kaukalon tasolla.
- Meillä on ollut jo edellisessä Talviklassikossa niin hyvä turvakaukalo kuin ulko-olosuhteissa pystytään tuottamaan, hän sanoi viitaten laajaan julkiseen keskusteluun joustokaukaloista.