Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Joka toinen enkelisijoitus onnistuu

Viime vuonna niin kutsutut bisnesenkelit sijoittivat arviolta 50 miljoonaa euroa. Riskirahoittajien ja untuvikkoyritysten pikatreffejä järjestetään jo säännöllisesti.

Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Aloittelevien yritysten toimintaan haetaan entistä enemmän rahaa yksityisiltä sijoittajilta. Alkuvaiheessa oleviin yrityksiin riskillä sijoittavia - niin sanottuja bisnesenkeleitä - yritetään houkuttaa mukaan entistä järjestäytyneempään sijoittamiseen.

Tiistai-iltana Helsingissä uran alussa olevat yrittäjät kohtasivat mahdollisesti kiinnostuneita bisnesenkeleitä. Samankaltaisia vakuuttelutilaisuuksia järjestetään nyt kuukauden, parin välein: yrittäjän pitää herättää sijoittajan kiinnostus 90 sekunnissa.

Bisnesenkelit arvioivat sijoittaneensa viime vuonna untuvikkoyrityksiin noin 50 miljoonaa euroa. Tyypillinen sijoitus kestää monta vuotta, mutta lopulta niistä on tuottavia vain joka toinen.

Toisaalta bisnesenkelit laskevat synnyttävänsä uuden työpaikan alle 30 000 eurolla.  Sijoittajalla on paine valita oikein.

- Bisnesenkelin ansainta tulee kohdeyrityksen menestyksestä, sanoo bisnesenkeliverkosto Fibanin puheenjohtaja Riku Asikainen.

Asikainen on tyypillinen riskirahoittaja: nuorena perustettu oma yritys on tuottanut, yritystoiminta on laajentunut ja kiinnostusta riittää vielä rahoittaa aloittelevia yrittäjiä.

Yksi kandidaatti on viime vuonna perustettu Integround-yritys, joka tarjoaa asiakasyrityksilleen entistä edullisempaa tiedonkäsittelyä. Tiistain tapaamisessa Integround toivoi erottuvansa joukosta, vaikka kilpailu on kovaa.

- Uskon, että meidän tarinamme on aika vakuuttava ja enkelit saattavat hyvinkin kiinnostua siitä, sanoo toimitusjohtaja Fredrik Löfberg.

Löfbergin lisäksi enkelirahan perässä on alati enemmän hakijoita - myös Virosta ja Venäjältä.

Muutaman viikon neuvottelujen jälkeen selviää, ketkä yrittäjät vakuuttivat enkelirahoittajat. Vuosien päästä selviää, valitsivatko he oikein.

Suosittelemme