Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

"Jos muutoksia tapahtuu, ne tapahtuvat pelaajien korvien välissä"

Lukko ei ole koskaan edennyt jatkoon ”säälipleijareista”. Kärpissä riittää haastetta raumalaisille.

Jesse Welling ja Hannu Aravirta.
Jesse Welling (vas.) kättelee Hannu Aravirran kanssa. Kuva: Lehtikuva
Ilkka Palomäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekon SM-liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros ei ole sopinut Lukolle. Raumalaiset ovat olleet ”säälipleijareissa” mukana aiemmin kolme kertaa, ja tulos on ollut sama keväällä 2007, 2008 ja 2012: puolivälierät ovat jääneet haaveeksi.

Heikkoa saldoa lähdetään parantamaan torstaina, kun viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin selviytynyt Lukko haastaa Kärpät paras kolmesta -ottelusarjassa. Haaste on kuitenkin kova.

- Kärpät on tosi kova ja laadukas joukkue. Siellä on hyviä yksilöitä, vaarallinen hyökkäys ja erittäin hyvä ylivoimapelaaminen. Ne tulevat ensimmäisenä Kärpistä mieleen, päävalmentaja Risto Dufvaa keskiviikon tiedotustilaisuudessa tuurannut valmentaja Jesse Welling arvioi.

- Meidän puolustuspelin pitää pysyä tiiviinä. Se ei yksinään riitä, vaan päälle pitää saada hyökkäyspeliä ja kiekossa pysymistä. Meidän pitää itse pystyä luomaan painetta Kärppien maalille. Jäähyttömyys on yksi tärkeä asia.

”Kaikki palaavat tavallaan lähtöviivalle”

Lukolla on joukkueena siis jo paljon kokemusta paras kolmesta -ottelusarjoista. Lähestyminen lyhyeen rypistykseen on hyvin erilainen kuin tavallisessa playoff-sarjassa, jossa jatkoonpääsyyn vaaditaan neljä voittoa.

- Valmistautumisaikahan tässä on tosi lyhyt. Mitään ihmeellisiä muutoksia tässä ei ole mahdollista tehdä. Jos jotain muutoksia tapahtuu, ne tapahtuvat pelaajien korvien välissä. Niitä pyritään saamaan aikaan. Playoffeissa mielessä on vain seuraavan ottelun voitto. Tosi tärkeää on, miten edellinen peli pystytään unohtamaan, Welling huomautti.

Runkosarja ei mennyt suunnitelmien mukaan Raumalla. Alkukaudella Lukko kynsi pahasti ja vajosi alussa aivan sarjan hännille. NHL:n työsulkua pakoilleet tanskalaiset Mikkel Bödker, Frans Nielsen ja Philip Larsen käänsivät joukkueen kurssin, mutta siitä huolimatta suoritus jäi vaisuksi.

- Sarja oli erittäin tasainen, ja meillä oli vähän ylä- ja alamäkeä. Sarjasijoitus ei sinänsä muuttunut hirveästi missään vaiheessa, vaikka oli voitto- tai tappioputkea. Tälle sijalle päädyimme, Welling niputti.

- Kuuden parhaan joukkoon oli tavoitteemme. Siihen emme päässeet, mutta playoff-paikan kuitenkin saimme. Se oli meille tärkeä asia. Playoffeissa ollaan, joten kaikki palaavat tavallaan lähtöviivalle.

Suosittelemme