Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Mitalisade lappilaisille valjakkourheilun MM-kisoissa

Alaskassa järjestetyt valjakkourheilun MM-kisat olivat suomalaisittain ja erityisesti lappilaisittain menestys. Torniolainen kilpailija saalisti neljä ja rovaniemeläinen viisi mitalia, joiden joukossa oli myös niitä kaikkein kirkkaimpia.

Marika Tiiperi
Torniolainen Marika Tiiperi sai valjakkohiihdon MM-kisoissa yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Kuva: Laura Holappa / Yle
Laura Valta
Avaa Yle-sovelluksessa

Torniolainen Marika Tiiperi harmittelee saavutuksiaan valjakkourheilun MM-kisoissa Alaskassa. Kotiintuomisinaan hänellä oli yksi kulta, kaksi hopeaa ja yksi pronssi.

- Ihan tyytyväinen olen, mutta olisi se toinen kultamitali ollut ihan kiva saada, ja vielä viestistä voitto. Kyllä siihen olisi ollut mahdollisuus pikkuisen paremmalla hiihtämisellä ja paremmalla tuurilla, Tiiperi huokaa.

Tiiperin kanssa Alaskaan matkannut rovaniemeläinen Vesa-Pekka Jurvelin puolestaan voitti neljä maailmanmestaruuskultaa ja yhden hopean.

Jo 12 vuotta valjakkourheilua kilpatasolla harrastanut Tiiperi harmittelee, että lajin arvostus on vähäistä, vaikka siinä menestyminen vaatii kovaa työtä. Hiihtäjän on huolehdittava paitsi omasta kunnostaan, myös koirien kunnosta - ympäri vuoden.

- MM-kisoissa on kova taso. Työtä se vaatii, että huipulle pääsee, treenitunteja tulee aika paljon. Kyllä se ihan huippu-urheilusta käy, Tiiperi toteaa.

Valjakkourheilun MM-kisoissa kisataan neljällä henkilökohtaisella matkalla ja viestissä. Kilpailumatkoja ovat esimerkiksi valjakkohiihto yhden tai kahden koiran kanssa pulkan kanssa ja ilman sekä yhdistelmäkilpailu.

Suosittelemme