Muistan selkeästi kun ensimmäisen kerran asettelin vinyylilevyn soittimeen. Levynä toimi isäni lahjaksi äidiltäni saama AC/DC:n Back in Black. Kun a-puolen ensimmäinen kappale lähti soimaan, olin myyty.
Tuosta hetkestä lähtien vietin useita tunteja kuunnellen vanhempieni levyjä. Bändillä tai musiikkityylillä ei tuolloin ollut niin väliä, hyvä biisi oli hyvä biisi.
**Tekniikka kehittyi hiljalleen **ja musiikin sai mukaan olohuoneesta yhä helpommin. Ääniraidat siirtyivät ensin vinyyliltä c-kasetille. Kassuja kuuntelin tietysti Walkmaneista.
Kannettava kasettisoitin liimautui pysyvästi taskuuni. Kuulokkeet pysyivät päässä niin ruokapöydässä kuin pyörän päällä. Ainoa hidastava tekijä oli pattereiden loppuminen.
Kaseteille kokosin tarkasti valikoiden biisejä sekä levyiltä että radiosta. "Kassut" nimesin ajanmukaisesti tietysti sekalaisiksi. Taitaa muutama hittikokoelma vieläkin jostain pahvilaatikon pohjalta löytyä.
Vinyyli ja kasetti vaihtuinopeasti cd-levyyn. Monet muistot tarjonnut vanha Walkman siirtyi syrjään ja tilalle taskuun sujahti kannettava cd-soitin. Sen kanssa elämä oli yhtä helvettiä. Virta loppui aina juuri soolon kohdalla ja herranjestas sitä levyn pomppimista.
Rahiseva savikiekko saa kahvinkin maistumaan paremmalta.
Onneksi meille tarjottiin helpotusta nopeasti minidiscien muodossa, joille oli jälleen mahdollista helposti kasata sekalaisia. Kolme kirjainta veti kuitenkin maton alta lopulta kaikilta tallennusmuodoilta. Taskuun tarvitsi enää sujauttaa tulitikkuaskin kokoinen laite, josta löytyisi koko musiikkikokoelmani. Kaikesta tuli ehkä jopa liian helppoa.
**Musiikki kulkee edelleen **mukanani joka paikkaan. Pienet nappikuulokkeet painautuvat korvakäytäviini heti kun avaan oven ulkoilmaan. Mikään ei pelasta paremmin huonosti alkanutta aamua kuin hyvä kappale.
Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut sitten lapsuuteni. Musiikki kuulostaa edelleen parhaalta omassa olohuoneessa. Rahiseva savikiekko saa kahvinkin maistumaan paremmalta sunnuntaiaamuisin.