Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Vääristä palohälytyksistä jo satoja laskuja

Helsingin pelastuslaitos kirjoitti aiheettomista automaattihälytyksistä viime vuonna noin 300 laskua. Avunsaanti oikeissa hätätilanteissa viivästyy aika ajoin turhien tarkastustehtävien vuoksi.

Paloauto
Kuva: Yle
Maija Mokkila
Avaa Yle-sovelluksessa

Automaattisia palohälytyksiä tulee Helsingissä yleensä 6-7 vuorokaudessa. Peräti 95 prosenttia niistä osoittautuu täysin aiheettomiksi. 690 euron suuruinen rangaistuslasku napsahtaa, jos samasta kohteesta lähtee vuoden aikana kolmas väärä hälytys.

Viime vuonna sakkolasku pistettiin matkaan noin 300 kertaa. Laskujen suuri määrä ei yllätä palomestari Mikael Siitosta ja hänen mukaansa niitä olisi voitu kirjoittaa enemmänkin.

Väärän hälytyksen tarkastamiseen tarvittava työvoima on pois pelastuslaitoksen oikeasta valmiudesta.

- Jos lähelle tulee oikea tehtävä ja pelastuslaitos on kiinni aiheettomassa tehtävässä, avunsaanti viivästyy. Aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa tätä aiheetonta lisäviivettä tulee, Siitonen toteaa.

Väärät hälytykset kääntyneet laskuun

Siitosen mukaan häytysmäärät ovat kehittyneet vähitellen parempaan suuntaan.

Jos lähelle tulee oikea tehtävä ja pelastuslaitos on kiinni aiheettomassa tehtävässä, avunsaanti viivästyy.

Mikael Siitonen

- Korjauskehotuskin aktivoi ja lasku on tehokas, koska jokainen ymmärtää rahaa. Se on valitettavasti hyvä motivoija.

Petrattavaa silti riittää ja myös pelastuslaitos miettii keinoja hälytysten vähentämiseksi edelleen. Suunnitelmissa on ainakin parempaa tiedotusta asiasta.

- Tarkoitushan ei ole kerätä rahaa vaan se, että hälytykset vähenevät. Asia pitäisi ottaa huomioon jo rakennusten suunnitteluvaiheessa, Siitonen huomauttaa.

Tyypillisimmin väärä hälytys tulee peruskorjattavasta kiinteistöstä, jossa esimerkiksi rakennuspöly pääsee häiritsemään paloilmoitinlaitteen ilmaisimia.

Suosittelemme