Ravintolapäivän isänäkin tunnetulla Timo Santalalla pitää kiirettä. Mies on kutsunut illan ruokaseuraksi seitsemän tuttua ja tuntematonta, ihan vain huvin vuoksi. Pöydän antimina on tällä kertaa haukea ja risottoa ja kaikki on vielä alkutekijöissään.
- Mulle Ravintolapäivän parhaita kokemuksia on olleet ne, kun on päässyt jonkun toisen kotiravintolaan syömään ja haluaisin sitä fiilistä tuoda arkeen myös, että voisi tavata uusia ihmisiä.
Alunperin muutaman kymmenen ihmisen ruokajengistä on kovaa vauhtia kasvamassa satojen ihmisten Let's Eat Together -yhteisö, jossa kotiinsa voi kutsua kenet vain tai päätyä syömään mihin tahansa.
Ajatuksena onkin 'miksi syödä yksin, kun yhdessä se on paljon mukavampaa', Santala kertoo.
"Tuntemattomat ovat yleensä tosi kivoja"
Santalan mukaan nimenomaan kotona tehty ruoka saa ihmiset tutustumaan toisiinsa aivan toisella tavalla.
Arkinen ruoka riittää ihan hyvin, ei tarvi olla mitään erityistä.
Timo Santala
Ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa oletuksena on, että syömään tullaan tietyllä seurueella eikä naapuripöytiin tule huudeltua. Mikään gourmet-kokki ei tarvitse olla, vaikka kutsuisikin muita syömään.
- Pääpaino on yhdessä olemisella ja nimenomaan arkinen ruoka riittää ihan hyvin, ei tarvi olla mitään erityistä.
Tuntemattomia ei hänen mukaansa kannata pelätä.
- Useimmiten tuntemattomat ihmiset ovat tosi kivoja ja mäkin oon tässä parissa kuukaudessa löytänyt monta hyvää tyyppiä ja uusia ystäviäkin, Santala vakuuttaa.
Ruokapöydästä potkua viikkoon
Santalan vieraaksi on tullut tällä kertaa myös Sofia Deniz, joka on ruokaillut vieraissa pöydissä jo useaan otteeseen.
Ensimmäisen oman illallisensa hän järjesti maanantaina. Viikon alku valikoitui ajankohdaksi paitsi aikataulusyistä myös siksi, että maanantaina ruoalaitto voi tuntua erityisen takkuiselta.
- Se on se viimeinen asia mitä jaksaisi maanantai-iltana tehdä, mutta mennä jonkun luo syömään sitä, se vaatii vähän energiaa ja se on kivaa. Musta oli aivan mahtavaa kokata ihmisille ja mun viikko lähti niin hyvin käyntiin!
Ensikertalaisena mukana olevan Susanna Turusen mielessä siintävät puolestaan jo Lähi-idän maut ja pieni jännityskin omasta kokkivuorosta.
- Kavereiden kanssa monesti tehdään yhdessä ruokaa, että siinä ei ole mitään uutta, että tekisin muille ruokaa. Totta kai vähän paineita tulee, että tulee vieraita ihmisiä kotiin. Ehkä mennään Marokon suuntaan.