Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Paavi korvasi kiirastorstairituaalissa katoliset papit nuorisovangeilla - pesi muslimitytön jalat

Franciscus pesi roomalaisvankilassa 12 vangin jalat muistona Jeesuksen opetuslapsille tekemästä jalkojenpesusta.

Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Katolisen kirkon uusi päämies paavi Franciscus on hoitanut perinteisen kiirastorstairituaalin uudella tavalla. Kun paavi aiemmin on pessyt 12 katolisen papin jalat muistona Jeesuksen opetuslapsille tekemästä jalkojenpesusta, oli pappien tilalla nyt 12 nuorisovankia.

Roomalaisessa Casal del Marmon nuorisovankilassa suoritettuun rituaaliin osallistuneiden vankien joukossa oli kaksi tyttöä, joista toinen on muslimi.

Kiirastorstai aloittaa uuden paavin tiiviin neljän päivän työrupeaman, jonka aikana Franciscus muun muassa ottaa osaa ristisaattoon, johtaa pääsisäismessun ja lukee ympäri maailmaa televisioitavan Urbi et Orbi -siunauksen.

Suosittelemme