Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Työn sankarin arvonimi uudelleen käyttöön Venäjällä

Neuvostoaikainen arvonimi on ollut poissa käytöstä yli kaksi vuosikymmentä. Presidentti Putin määräsi perinteen elvytettäväksi.

Työn sankari -kunniakirja vuodelta 1932.
Työn sankari -kunniakirja vuodelta 1932. Kuva: Wikipedia / Venäjän federaatio
Petri Raivio
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut määräyksen, joka ottaa uudelleen käyttöön neuvostoaikaisen Työn sankarin arvonimen.

Määräyksen mukaan arvonimen tarkoitus on nostaa pyyteettömän ja tunnollisen työn arvoa. Se voidaan myöntää Venäjän kansalaisille, jotka tekevät erityisen ansioitunutta työtä valtion ja kansan eteen.

- Neuvostoliitossa meillä oli sosialistisen työn sankarin arvonimi, ja minusta se oli kaikkiaan perusteltua, Putin totesi Kremlin julkaisemassa lausunnossa ennen määräyksen allekirjoittamista.

Palkinto otettiin alunperin käyttöön vuonna 1928 ja nimettiin uudelleen sosialistisen työn sankarin arvonimeksi vuonna 1938. Arvonimi myönnettiin työläisille, jotka ylittivät jatkuvasti vaaditut tuotantomäärät ja joita muut suosittelivat arvonimen saajiksi.

Kenties tunnetuin sosialistisen työn sankarin arvonimen saaja oli kaivostyöläinen Aleksei Stahanov. Hänen kerrottiin louhineen yli sata tonnia hiiltä yhden kuuden tunnin työvuoron aikana vuonna 1935. Määrä ylitti kiintiön 14-kertaisesti.

Arvonimen myöntämisestä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua 1991.

Arvonimen rehabilitointi on Venäjän johdolta viimeisin neuvostonostalginen teko. Aiemmin tässä kuussa Putin ehdotti neuvostoaikaisen kuntotestijärjestelmän herättämistä henkiin.

Järjestelmässä testattiin koululasten kunto ja myönnettiin hyvin pärjänneille hopean ja kullan väriset rintamerkit. Alun perin kuntotestit otettiin käyttöön Stalinin valtakaudella vuonna 1931.

Suosittelemme