Lämmin ja persoonallinen laulusoundi on ollut Harri Marstion tavaramerkki aina. Mutta pelkkä ääni ei riitä, sen taakse kätkeytyy myös tinkimätön asenne.
- Toivon, etteivät ihmiset ajattelisi pelkästään, että onpas kaverilla kummallinen ääni, vaan kuulisivat muutakin. Sydän on oltava mukana ja aika syvältä se tulkinta lauluissani kuitenkin tulee. Mitään pelkästään läpilaulettua en ole koskaan tehnyt, arvioi Marstio.
Harri Marstion omaperäinen ääni ja tulkinta kiinnittivät huomiota jo varhain myös nuorison taidetapahtumassa Kokkolassa. Iskelmät ja laulelmat -sarjaan osallistunut nuori Marstio sai silloin ihan oman kategoriansa.
- Esiinnyin yksin kitaran kanssa ja heitin jonkun oman biisin ja varmaan jotain Neil Youngia tai vastaavaa. Tuomaristo oli pitkään hiljaa ja ihan ihmeissään, ettei tämä tyyppi mitenkään istu tähän iskelmämaailmaan, Marstio muistelee.
- He päättivät jakaa sarjan kahtia ja perustivat afroamerikkalaisen laulelman sarjan. Voitin sen, koska olin ainut kategoriassa. Omia latuja on siis tullut hiihdeltyä jo pitkään, kertoo Marstio.
Mustalaisviulu soi aina vaan
Vuonna 1982 Pedro Hietasen Tango Moderato -levyllä julkaistu Harri Marstion englanninkielinen tulkinta Mustalaisviulusta oli uran varsinainen läpilyönti. Romany Violin on ollut Marstion suuri hitti ja merkityksellinen kappale koko uran ajan.
Omia latuja on siis tullut hiihdeltyä jo pitkään.
Harri Marstio
- Kuusankoskella meillä oli 70-luvulla koulukavereiden kanssa rock-bändi Heretic, sen jälkeen soitin haminalaisessa tanssiorkesterissa ja opiskelin pianonviritystä Hellas-pianon tehtailla, kunnes aloin keskittyä kitaransoittoon ja laulamiseen. Mikkelissä soitellessa tein ystäväni Timo Toiviaisen kanssa demon, jonka lähetin Rock-radioon.
- Pedro Hietanen kuuli demon ja otti kyhteyttä. Silloin käytiin neuvotteluja Discophon levy-yhtiön kanssa, mutta koska en halunnut laulaa suomeksi, sopimus kariutui. Puolitoista vuotta myöhemmin tein Romany Violin -biisin ja siitä se lähti. Samana vuonna tein ensimmäisen oman levyni.
Schubertia lihanleikkaamossa
Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu kymmenen albumia, omaa tuotantoa ja myös covereita. Cat Stevensin Wild world kääntyi Villiksi maailmaksi ja Procol Harumin Whiter shade of pale soi kalpeaakin kalpeampana Juicen käännöksessä.
- Olen tehnyt paljon yhteistyötä Jukka Itkosen kanssa, hän on sekä kääntänyt että sanoittanut biisejä. On hienoa, että on ollut sellaisia sanoittajakumppaneita, joiden työn laatuun voi luottaa, kertoo Harri Marstio.
Marstion ääni kuuluu myös elokuvissa. Schubertin Serenade soi Marstion laulamana Aki Kaurismäen elokuvassa Rikos ja rangaistus, kohtaus on kuvattu lihanleikkaamossa. Varjoja paratiisissa -elokuvan ääniraitaa tähdittää kaihoisa tulkinta Georg Otsin laulamana tunnetuksi tulleesta venäläissävelmästä Älä kiiruhda.
Työmies ajaa, soittaa ja laulaa
80-luvulla Harri Marstion tie vei Tampereelle, jossa koti on edelleen ja leipä palasina tien päällä. Omien bändien jälkeen Marstio on keskittynyt pienimuotoisiin esiintymisiin. Kevät ja kesä kuluu tiiviisti tien päällä.
Onhan se arvokasta hommaa, vaikka joskus vähän raskasta.
Harri Marstio
- En ole mikään suurten areenoiden mies. Haluan nähdä niiden ihmisten kasvot, joille laulan. Sen takia en oikein viihdy studiossakaan, vastapäisestä seinästä kun ei juuri saa vastakaikua, kertoo uutta levyä ilman aikataulutuksia suunnitteleva Marstio.
Krouvit ja kuppilat Hangosta Äkäslompoloon ovat vuosien saatossa tulleet tutuksi. Marstio esiintyy yksin tai kaksin, yleensä tuttujen kitaristien, kuten mm. Nipa Niilolan, Pekka "Devil" Virtasen tai Juha Kallion kanssa.
- Aika paljon näillä pikku paikkojen keikoilla ihmiset tulee tilittämään kaikenlaista elämästään. Siinä saa soittamisen ja laulamisen ohessa olla joskus vähän kuin sosiaalityöntekijänä, onhan se arvokasta hommaa, vaikka joskus vähän raskasta. Sitten taas kamat autoon ja tien päälle. Kesällä reissaaminen on ihan mukavaakin, mutta syksyn pimeillä se on ihan toista, kuvailee Marstio soittajan arkea.
- Tämä ammatti ja tapa tehdä musiikkia on kuitenkin oma valinta. Se on minun elantoni, enkä tee mitään muuta työtä. Silloin Mustalaisviulu-kappaleen myötä tein sen rohkean päätöksen, että mitä tässä oikein aletaan hommailemaan. Enkä ole katunut, vaikka ylä- ja alamäkiä on ollut ja joskus aika mutkaisiakin teitä. Seuraavallakin keikalla soi taas Romany Violin.