Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Peliveljet haluaa 1500-2000 hengen hallin

Seuran hallitus haluaa joukkueen pääsevän suurempaan kotisaliin. Tavoitteena on saada pytinki pystyyn muutamassa vuodessa.

Yle Urheilu haastatteli Seinäjoen Peliveljien puheenjohtajaa Asko Mäyryä ensimmäisessä SM-finaalissa Seinäjoella 5. huhtikuuta. Kuva: Yle
Jarno Ranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Seinäjoella eletään todellista salibandyhuumaa. Seuran puheenjohtaja Asko Mäyry paljastaa Yle Urheilulle, että seura on käynnistänyt kaikessa hiljaisuudessa tunnustelutyöt oman suurhallin rakentamiseksi Seinäjoelle.

- Aloite hallin rakentamiseksi on tullut seuran hallitukselta tänä keväänä. Tavoitteena on, että seura kasvaa ja kehittyy tulevaisuudessa. Nyt jäsenmäärämme on ollut viimeiset vuodet 600. Jos isoa hallia ei tule, voimme jäädä tähän, sanoo Mäyry.

Hänen mukaansa halliprojektissa on kyse useammasta vuodesta.

- Tavoitteena on, että halli olisi valmis 3-5 vuoden sisällä. Tonttia hallille ei kuitenkaan ole vielä, sanoo Mäyry.

Hän haluaa hallista sellaisen, että siihen mahtuu kaksi täysimittaista kenttää ja 1500-2000 henkeä.

- Vantaalla on hyvä areena, jossa on siirrettävät katsomot. Sellainen olisi hyvä halli myös tänne Seinäjoelle.

Seinäjoen Peliveljet ei ole lähestynyt halliasiassa vielä Seinäjoen kaupunkia.

- Pelataan ensin nämä finaalipelit pois, jotta voimme keskittyä niiden jälkeen taustatyöhön paremmin. Viimeistään syksyllä olisi tarkoitus lähestyä kaupunkia.

- Nyt olemme kuitenkin jo keskustelleet hallista yhteistyökumppaneidemme eli rakennusfirmojen kanssa. Piirustuksia ei kuitenkaan ole tehty.

Suosittelemme