Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Suuret suunnitelmat Outokummussa: sähköautoja sarjatuotantona

Sähköautojen sarjatuotantoa käynnistetään Outokummussa. Paikallisen yrityksen tavoitteena on muuttaa polttomoottorilla toimivia pakettiautoja sähkökäyttöisiksi nelisenkymmentä vuodessa. Ajoneuvot soveltuvat erityisesti jakelu- ja huoltokäyttöön taajamissa.

Video: Janne Ahjopalo / Yle
Janne Ahjopalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Outokummussa esiteltiin sähköauto, joka ei äkkiseltään loksauta leukoja. Saksalaisvalmisteinen pakettiauto näyttää tavallistakin tavallisemmalta, eikä miltään futuristiselta ufolta. Yleensä pakettiauton nokassa pörpöttää polttomoottori - outokumpulainen yritys yhteistyökumppaneineen on kuitenkin asentanut kulkupeliin sähkötekniikan.

Ensimmäinen Outokummussa asennettu pakettiauto tulee Outokummun Energian asentajien työkaluksi.

Suorituskyky on riittävän hyvä.

Teijo Makkonen

- Tosi positiivisia kannanottoja olemme saaneet. Suorituskyky on riittävän hyvä ja on saavutettu myös se ajomatka yhdellä latauksella, mitä on sovittu, iloitsee autotuotantoa käynnistävän Ula-Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Teijo Makkonen.

Kotisairaanhoitajan ja postinkantajan pyöriteltäväksi?

Sähkö-pakettiauto on suunniteltu taajama-ajoon ja yhdellä latauksella pääsee maksimissaan 150 kilometriä. Ajoneuvot soveltuvat erityisesti jakelu- ja huoltokäyttöön. Outokummun kaupunki on jo kiinnostunut äänettömistä ja päästöttömistä menopeleistä.

- Esimerkiksi julkisella puolella on kotipalvelussa jonkin verran ajoneuvoja, joissa voisi ajatella samanlaista tekniikkaa. Samalla vähenisi taajama-alueen hiilidioksidipäästöt, koska päästäisiin päästöttömään teknologiaan. Sitten tietysti kaupungilla on tytäryhtiöitä ja tekninen toimi, miettii Outokummun kehitysjohtaja Juuso Hieta.

Sähköautojen parissa työskentelee Outokummussa kymmenkunta ihmistä. Tavoitteena on asentaa sähkömoottoreita ajoneuvoihin nelisenkymmentä vuodessa. Sähkömoottorilla varustetun pakettiauton myyntihinta pyritään saamaan polttomoottorikäyttöistä edullisemmaksi.

- Nyt lähdetään voimalla myymään. Kyllä meillä on kontaktit olemassa: periaatteessa muutama asiakas on jo tiedossa, sanoo toimitusjohtaja Teijo Makkonen arvoituksellisesti.

Ula-Sähkön yhteistyökumppaneina ja tukijoina ovat muun muassa Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä.

LISÄTTY 8.4.2013 klo 16:47 artikkelin loppuun sähköautohankkeen yhteistyökumppanit.

Suosittelemme