Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Laiskuus voi piillä geeneissä

Laiskan rottaryhmän jälkeläiset ovat yhä laiskempia. Sinänsä loogisen ilmiön taustatekijät on nyt saatu tarkennettua pieneen ryhmään geenejä. Tutkijat toivovat saavansa tuloksista selvyyttä myös ihmisten liikunta-alttiuden eroihin.

Nainen kaukosäädin kädessä television edessä.
Kuva: Mikko Kuusisalo / Yle
Ville Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Into liikuntaan voi piillä geeneissä, selviää rotilla tehdyssä tutkimuksesta.

Tutkijat selvittivät asiaa testaamalla ensin suuren joukon rottia. Niiden juoksupyörän käyttöä mitattiin ensin kuuden päivän ajan. Sitten 26 eniten juosseesta rotasta muodostettiin ryhmä, jota risteytettiin keskenään. Samoin toimittiin 26 vähiten juosseen rotan kohdalla.

Näin saatuja reippaimpien ja laiskimpien ryhmiä jatkojalostettiin risteyttämällä rottia oman ryhmänsä sisällä kaikkiaan kymmenen sukupolven ajan. Lopputulos oli, että viimeisen sukupolven reippaat rotat juoksivat pyörässä kymmenen kertaa mieluummin kuin laiskat.

Kun ryhmien eroja tutkittiin, suurin ero ei piillyt soluille energiaa tuottavien mitokondrioiden määrässä tai ruuminrakenteessa, vaan geeneissä.

- Saimme tarkennettua erot tutkimamme aivoalueen 17 000 geenistä 36 tiettyyn geeniin, joilla näyttäisi olevat vaikutus liikuntamotivaation syntymisessä, kertoo tutkimusryhmän jäsen Michael Roberts Missourin yliopiston eläinlääketieteen osastolta.

Tuloksista toivotaan apua ihmisten liikkumiserojen selvittämiseksi. Etenkin tutkijat toivovat saavansa tarkemman kuvan lasten liikalihavuusongelmasta.

Tutkimustulokset julkaistiin 3. huhtikuuta American Journal of Physiology: Regulatory, Integrative and Comparative Physiology –julkaisussa. Siitä uutisoi myös mm. Huffington post.

Liikunta-alttiutta mitataan myös mitokondrioissa

Kaksi vuotta sitten toinen tutkijaryhmä sai sammutettua muuten vilkkaiden koehiirten liikuntahalut puuttumalla kahden geenin toimintaan. Kyseiset geenit säätelevät prosesseja, joilla lihassolut muuttavat sokereita energiaksi.

Kun liikkumattomien hiirten solurakennetta hieman myöhemmin tarkkailtiin, huomattiin, että niillä oli selvästi vähemmän mitokondrioita kuin verrokkihiirillä.

Liikunnan tiedetään olevan yhteydessä mitokondrioiden määrään, mikä puolestaan on yhtenä mittatikkuna solun energianpolttoteholle. Geenimanipulaatio poiki näin itseään vahvistavan energiantuottamisvajeen.

Tämän utkimuksen tulokset julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä ja tutkijoita haastateltiin mm. Live Sciencen artikkelissa.

Suosittelemme