Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Verkkokalastus norppavesillä päättyy - kieltoalue Pohjois-Karjalassa laajenee

Verkkokalastus Saimaan norppa-alueilla päättyy sunnuntaina. Jäiden lähtö on vielä edessä, mutta kuutit liikkuvat jo ahkerasti ja liikkuma-alue laajenee. Poikasilla on erityisen suuri riski tarttua verkkoihin ensimmäisillä sukellusretkillään.

Saimaannorppa jäällä.
Saimaannorppa jäällä. Kuva: Jouni Koskela
Heikki Haapalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Verkkokalastus päättyy Saimaan norppavesillä sunnuntaina. Kuuttien suojelemiseksi sovittu rajoitus jatkuu kesäkuun loppuun saakka. ELY-keskuksesta kuitenkin suositellaan, että verkkokalastukseen suhtaudutaan harkiten vielä heinä-elokuussakin.

Pohjois-Karjalassa kieltoalueen pohjoinen raja on Pyhäselässä Tikansaaressa ja Vuoniemessä. Laajaan kalastusrajoitusalueeseen kuuluvat Orivedestä muun muassa Ukonselkä ja Varpasalon ympäristö.

ELY-keskuksen mukaan verkkokalastuksen rajoitusalueiden laajennukset ovat tehonneet. Kuuttien pyydyskuolleisuutta on saatu vähenemään ja norppakanta on vahvistunut.

Äärimmäisen uhanalaisia norppia oli Metsähallituksen arvion mukaan viime vuonna yli 300 yksilöä. Luminen talvi on ollut norpalle suotuisa. Lähiviikkoina alkava pesälaskenta antaa lisätietoa kannan kehityksestä.

Suosittelemme