Tekijänoikeusjärjestö TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry) on tyytyväinen Oulun käräjäoikeuden Angel Falls -tiedostonjakopalvelun päätekijöille langettamiin vankeusrangaistuksiin.
TTVK tavoitteli oikeudessa lisäksi edustamilleen yhtiöille yhteensä noin kuuden miljoonan euron korvauksia. Käräjäoikeus tuomitsi päätekijät yhteensä noin 45 000 euron korvauksiin. Järjestö harkitseekin nyt valittamista Rovaniemen hovioikeuteen korvaussumman osalta.
- Olemme tyytyväisiä, että käräjäoikeus katsoi toiminnan selkeästi rikolliseksi. Tuomittujen hyvitysten osalta tutustumme nyt rauhassa tuomioon ja harkitsemme mahdollisesti valittamista hovioikeuteen, TTVK:n apulaisjohtaja Jaana Pihkala sanoo.
Oulun käräjäoikeus toteaa ratkaisussaan, että Angel Falls oli niin sanottu alemman tason huippusivusto. Osin sen vuoksi korvaussumma jäi vaateita matalammaksi.
- Käsityksemme mukaan huippusivustotoiminnan tahallisuus, laajuus ja vahingollisuus huomioiden käräjäoikeus olisi voinut päätyä hyvitysten osalta korkeampaankin lopputulokseen, Pihkala linjaa.
Linjassa aiempien tuomioiden kanssa
Oulun käräjäoikeuden tuomio on verrattavissa viime vuoden lopulla Espoossa annettuun tuomioon tekijänoikeusrikoksesta.
- Päätekijä sai kuuden kuukauden ehdollisen tuomion ja muut tekijät puolestatoista neljään kuukauteen. Ainostaan Espoon huippusivustotuomiossa on ollut vastaavia tuomioita, Pihkala vertailee tuomioita.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n apulaisjohtajan Jaana Pihkalan arvion mukaan pari viimeisintä laajaa oikeudenkäyntiä ovat saaneet aikaan se, että suuret tiedostonjakopalvelut loistavat Suomessa poissaolollaan.
- Suomessa viranomaiset ovat pystyneet puuttumaan vakavaan ja laajamittaiseen ja jopa Suomen rajat ylittävään tekijänoikeusrikollisuuteen. Osittain ehkä siitä syystä meillä ei Suomessa toimi ainuttakaan kansainvälisesti tunnettua piraattipalvelua kuten Pirate Bay.