EU:n rakennustuotesäädökset astuvat voimaan heinäkuun alussa. Ne edellyttävät myytävältä puutavaralta laadun takaavan CE-merkinnän. Merkintäoikeus on nyt vain kourallisella piensahureita.
Sahaamisen jatkoa joutuvat pohtimaan kaikki, tuumii piensahan omistaja Sami Kanto Peräseinäjoelta.
- Ei saha kokonaan pysähdy. Paneeleita ja lautatavaraa tehdään. Niiden merkinnästä selviän. Lankkujen sahaaminen kantaviin rakenteisiin on jo vaikeampi kysymys.
Kallis piensahoille
Vaatimukset kohdistuvat tiukkoina erityisestii kantaviin rakenteisiin sahattaville lankuille. Ne pitää pystyä lujuuslajitelemaan niin, että rakenteet kestävät.
Ei saha kokonaan pysähdy
Sami Kanto
Lajitteluun tarvittava oppi ja lupapaperit puuttuvat vielä monelta sahalta. Ilman niitä ei lankkujen sahausta myyntiin voi jatkaa, sanoo puolestaan seinäjokinen sahuri Jyrki Ilves.
- Lankkukauppaan tulee varmaan katkos. Kantaviin rakenteisiin sahattavat lankut pitää lujuuslajitella. Siihen koulutus Pohjanmaalla saadaan vasta syksyllä. Sitten voidaan panna lupapaperit kuntoon.
Luvat puuttuvat sadoilta piensahoilta koko maassa. Moni miettii edelleen merkintäluvan hakemista, sillä lupaprosessi tulee piensahurien mukaan kalliiksi.
Rahaa palaa tuhansia euroja auditointeihin ja paperityöhön. Sahauksen kustannukset nousevat, eivätkä sahurit välttämättä saa rahojaan takaisin tuotteiden hinnassa.
Piensahojen järjestö arvioikin, että reilusta 1 200 sahasta 250 ei lähde leikkiin mukaan, ja niiden sirkkelit hiljenevät.