Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tutkimus: Vauvana koliikki, nuorena migreeni?

Tulokset pitää vielä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne selvästi viittaavat migreenin ja koliikin välillä olevan jonkinlainen yhteys.

Avaa Yle-sovelluksessa

Lapsena ja nuorena migreenejä potevat ovat huomattavan usein kärsineet koliikista pikkuvauvana. Ranskalaistutkijoiden yllättävä havainto viittaa näiden kahden yleisen vaivan liittyvän toisiinsa.

Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä, ja ne perustuvat runsaan 200 migreeneistä kärsivän 6–18-vuotiaan ja lähes 500 verrokin aineistoon.

Kun tutkijat selvittivät osallistujien taustoja, he havaitsivat migreeniä sairastavien olleen koliikkivauvoja noin kuusi kertaa todennäköisemmin kuin verrokkien. Tämä havaittiin sekä aurallista että muunlaista migreeniä sairastavilla.

Selvittääkseen johtuiko yhteys migreenistä vai kipuilusta yleensä tutkijat värväsivät tutkimukseen myös 120 jännityspäänsärkyjä potevaa lasta ja nuorta. Heillä koliikki ei kuitenkaan ollut tavallista yleisempää.

On jopa mahdollista, että koliikki on varhainen migreenin ilmentymä ja osa halki elämän jatkuvaa oireilua. Kaikki migreeniä sairastavat eivät kuitenkaan ole olleet koliikkivauvoja.

Suomessa noin 5 prosenttia lapsista kärsii migreeneistä ensimmäiselle luokalle mennessä, mutta diagnoosit yleistyvät iän myötä. Kymmenenvuotiaista pojista migreeniä potee jo noin 8–15 prosenttia ja tytöistä 10–25 prosenttia.

Koliikilla tarkoitetaan imeväisikäisen runsasta ja selittämätöntä itkuisuutta. Se alkaa yleensä muutaman viikon iässä ja jatkuu 3–4 kuukauden ikään. Koliikista kärsii noin joka kymmenes lapsi.

Suosittelemme