Hyppää sisältöön

Kaloissa on yleisimpiä tulehduskipulääkkeitä

Lappeenrannan Haapajärven kaloista on löytynyt Suomessa käytettävien yleisempien tulehduskipulääkkeiden jäämiä. Kaloissa todetut pitoisuudet olivat 1000 kertaa suurempia kuin järvivedessä todetut pitoisuudet.

Särkikaloja. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle

Jenny-Maria Brozinskin väitöstutkimuksen mukaan lääkeaineet kertyvät kaloihin. Tutkimuksessa särkiä ja lahnoja pyydettiin Lappeenrannan Haapajärvestä. Haapajärveen on laskettu Lappeenrannan kaupungin puhdistettuja jätevesiä.

- Tutkimuksessa kalan sapesta löydettiin kolmea eri tulehduskipulääkettä. Diklofenaakki, naprokseeni ja ibuprofeeni ovat yksiä yleisimpiä Suomessa käytettyjä tulehduskipulääkkeitä, sanoo Brozinski.

Luonnonkalojen sapessa lääkeaineiden pitoisuudet olivat noin tuhatkertaisia verrattuna vedestä analysoituihin pitoisuuksiin.

Aineita voi päätyä kalan lihaankin

Kalasta syötävää lihaa ei väitöstutkimuksessa analysoitu, vaan sappea, jota ei syödä. Kun lääkeaine on joutunut sappeen, on se ollut myös kalan verenkierrossa.

- Jotkut yhdisteet, jotka ovat paljon rasvaliukoisempia, saattavat joutua verenkierrosta lihakseenkin, Brozinski pohtii.

Brozinskin mukaan tutkimustulos oli osittain odotettu, sillä ulkomailta on tullut vastaavanlaisia tuloksia lääkeaineiden kertymisestä kaloihin.

Väitös lääkeainekertymistä kaloissa tarkastetaan perjantaina Åbo Akademissa.

Suosittelemme sinulle