Hyväksyä tai ymmärtää erilaisten asioiden muuttuminen aikaisempaa huonommaksi voi olla yllättävän vaikeaa, ainakin se on sitä minulle. Intohimoisena sanomalehtien lukijana muistan hyvin kuinka Lapin Kansa alkoi ilmestyä joka päivä tai miten Helsingin Sanomat alettiin jakaa pohjoisen tilaajille joka päivä. Vielä parempi muutos oli Helsingin lehtien jakaminen Kemijärvelläkin jo normaalin päiväpostin mukana. Tuohon aikaan lehdet käyttivät tilaajia ja mainostajia hankkiessaan hyväksi mahdollisimman laajaa ja aikaista jakelua. Asian kokivat tärkeäksi kaikki; lukijat, mainostajat ja myös lehden julkaisija.
Yhä useammin joudun sulkemaan television, radion tai lehden, koska toimittajat puhuvat tai kirjoittavat puuta heinää.
Juha Pikkarainen
Nyt ollaan tultu sille rajalle, mistä eteenpäin tarjonta vain huononee. Viime viikolla tuli Helsingin Sanomista kylmästi ilmoitus siitä, että lehteä ei jaeta enää kesäkuun alusta alkaen Kemijärvellä viikonloppuisin. Maanantaina saa sitten lukea kolme lehteä. Kuinka suurta määrää keskikokoisia ja pieniä Suomen kaupunkeja ja kuntia tämä tiedonvälityksen raju huonontaminen koskee, sitä en tiedä. Mistään rahan palautuksesta tai muusta korvauksesta palvelun heikentyessä ei tietenkään edes puhuta. Kehotetaan vain lehden lukijoita ostamaan oikeus nettilehteen.
Myös sähköisessä mediassa on keskusteltu erityisesti tiedonvälityksen tason laskemisesta. Toimittajaresursseja heikennetään koko ajan, eikä ns. laatujournalismilla voi kehua kukaan. Muutoksen suunta huolestuttaa ainakin minua. Yhä useammin joudun sulkemaan television, radion tai lehden, koska toimittajat puhuvat tai kirjoittavat puuta heinää. Tuskin olen yksin ongelman kanssa.
Eläkkeellä oleva toimittaja ja teatterintekijä Päivi Istala julkaisi viime syksynä muistelmansa nimeltään Ristivetoa, alaotsakkeena ja muita kertomuksia elämästä. Kirjan on kustantanut Siltala. Vuonna 1947 syntynyt Päivi Istala on monin tavoin ansioitunut toimittaja, joka keskittyi erityisesti naisille suunnattuihin ohjelmiin.
Wuolijoki - Repo - Paasilinna
Iso osa Istalan järkälemäisiä muistelmia käsittelee juuri laatujournalismin alasajoa. Tietenkin entisenä radiotoimittajana Päivi Istalan kritiikin kohteena on Yleisradio, jonka palveluksessa hän työskenteli yli 40 vuotta muutamia teatterin tekemisestä johtuneita taukoja lukuunottamatta. Niin pitkällä työkokemuksella voi jo puhua hyvin syvällä rintaäänellä.
Istalan arvio varsinkin Yleisradion viimeisen vuosikymmenen kehityksestä on tyly. Yleisradion pääjohtajista häneltä saavat kehuja vain Hella Wuolijoki, Eino S. Repo ja Reino Paasilinna. Heidän aikana toimittajia arvostettiin ja heistä myös huolehdittiin. Tottakai kyseessä on yksittäisen toimittajan tekemä arvio mutta isoon osaan Istalan kritiikistä voi myös yhtyä radion kuuntelijana ja television katselijana. Yleisradiossa on omaleimaisuudesta tingitty tai luovuttu kokonaan ja kaupallisen median heppoisuudelle ja yleisön kosiskelulle on annettu periksi.
Rintamalinjat oikeiston ja vasemmiston välillä olivat hyvin jyrkät. Jälkikäteen voi varmasti sanoa, ettei jyrkille näkemyseroille ollut aina todellista aihetta.
Juha Pikkarainen
Muistelmissaan Päivi Istala ei kerro pelkästään toimittajan urastaan vaan osansa saavat myös lapsuuden ja nuoruuden muistot, molempien vanhempien sukujen vaiheet ja teatteriopintoihin ja teatterintekemiseen liittyvät muistot. Vaikka Päivi Istala on muistelmissaan hyvin avoin eli kertoo vanhempiensa ja myös omasta ja miehensä alkoholiongelmasta rehellisesti, aloin muistelmia lukiessa miettiä peitteleekö hän tällä avoimuudellaan jotakin? Esimerkiksi suhteet sisaruksiin jäävät melko vähälle huomiolle. Tietysti vanhin lapsi on aina perheessä eriytyisasemassa, sen itsekin perheen esikoisena tiedän. Toiset lapset jäävät helposti hieman jalkoihin.
Sallan ja Kemin vuodet
Pohjoisen ihmisiä saattavat kovastikin kiinnostaa Päivi Istalan muistot 1960-luvun lopun Sallasta, jolloin hänen isänsä Otso Istala toimi Sallan kunnanjohtajana. Moni sallalainen muistaa vieläkin omapäisen ja erikoisen kunnanjohtajan ja tämän perheen. Vuodet 1975-1981 Kemin kaupunginteatterissa olivat värikästä ja kultturellia aikaa. Silloin maailmaa parannettiin myös teatterin keinoin, vaikka Kemin kaupunginteatterin ohjelmistossa se ei välttämättä näkynytkään. Rintamalinjat oikeiston ja vasemmiston välillä olivat hyvin jyrkät. Jälkikäteen voi varmasti sanoa, ettei jyrkille näkemyseroille ollut aina todellista aihetta.
Päivi Istalan muistelmat sisältää paljon erityisesti tiedonvälittämiseen ja kulttuurihistoriaan liittyviä tärkeitä muistoja, joilla on laajempaakin merkitystä. Tekijä olisi voinut mielestäni käyttää hieman tiukempaa kirjoittajan otetta. Asioiden ja henkilökohtaisten tuntemusten julkituominen ei olisi kärsinyt vähääkään, vaikka kirjan yli viidestasadasta sivusta olisi karsittu pois parisataa. Lukija saattaa nyt tuskastua muistelmien sekavaan ja edestakaisin pomppivaan asioiden käsittelytapaan.
Joka tapauksessa Päivi Istalan Ristivetoa on tervetullut muistelmateos ajasta ja asioista, jotka koskettavat erityisesti suuria ikäluokkia. Ja tietysti heidän lapsiaan voi kiinnostaa myös mitä isä ja äiti joskus kauan sitten oikein touhusivat.