Pelastustyöt jatkuvat kuumeisina keskiviikkona romahtaneen tekstiilitehtaan rauniolla pääkaupunki Dhakassa Bangladeshissa. Raunioista on löydetty tähän mennessä noin 350 ihmisen ruumiit sekä onnistuttu pelastamaan kolmisenkymmentä eloonjäänyttä.
Kateissa saattaa olla yhä jopa 900 ihmistä, arvioi uutistoimisto Reutersin poliisilähde.
Välinpitämättömyyden aiheuttamasta onnettomuudesta tyrmistyneet ihmiset marssivat Dhakan kaduilla ja vaativat syyllisiä vastuuseen. Mielenosoittajat ovat myös rikkoneet ja polttaneet autoja sekä ottaneet yhteen poliisin kanssa, jotka ovat käyttäneet kyynelkaasua ja kumiluoteja. Silminnäkijöiden mukaan lauantaisissa mellakoissa on loukkaantunut tusinoittain ihmisiä.
Kahdeksankerroksinen tekstiilitehdas romahti korttitalon tavoin keskiviikkona. Sisällä oli mahdollisesti jopa 3 000 työntekijää huolimatta siitä, että viranomaiset olivat määränneet rakennuksen käyttökieltoon edellisenä päivänä rakennuksen seinissä havaittujen halkemien vuoksi.
Rakennuksen omistaja jatkaa pakoaan
Poliisi on pidättänyt ainakin kaksi rakennuksessa toimineiden tehtaiden johtajista sekä kaksi rakennuksen kanssa tekemisissä ollutta insinööriä. Sen sijaan rakennuksen omistaja jatkaa yhä pakoaan. Valvontaa on kiristetty lentokentillä ja raja-asemilla hänen löytämisekseen.
Rakennuskompleksissa toimi viisi tekstiilitehdasta, jotka valmistivat halpatuotantona vaatteita länsimaisille merkeille. Surkeat työolot ja työntekijöiden oikeuksien polkeminen nousivat esiin viimeksi viisi kuukautta sitten, kun 112 ihmistä kuoli tekstiilitehtaan tulipalossa Dhakan laitamilla.
Bangladeshissa tekstiiliteollisuuden parissa työskentelee noin 3,6 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa on naisia. Bangladesh oli maailman kolmanneksi suurin tekstiiliteollisuudessa vuonna 2011.