Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Ylimääräistä hoitohenkilöstöä Guantánamoon syömälakon takia

Ainakin sata vankia on liittynyt kohta 12 viikkoa jatkuneeseen syömälakkoon.

Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvallat on lähettänyt ylimääräistä lääkintähenkilökuntaa Guantánamon vankileirille lisääntyneen syömälakkoilun vuoksi. Viikonlopun aikana Guantánamoon saapui noin 40 lääkintähenkilöä. Vankilan 166:sta vangista ainakin sata on liittynyt helmikuussa alkaneeseen syömälakkoon.

Syömälakko sai alkunsa, kun vartijat tutkivat Koraaneja vankien mielestä rienaavaalla tavalla. Nopeasti levinnyt lakko muuttui pian protestiksi vankilan kurjia olosuhteita ja vankien oikeudellisen asemansa epämääräisyyttä vastaan. Kohta 12 viikkoa jatkunut syömälakko on lisännyt vaatimuksia vankileirin sulkemiseksi.

Valkoisen talon mukaan Guantánamossa on tällä hetkellä 21 vankia, joita ruokitaan nestemäisesti nenäletkujen kautta. Viisi vangeista on joutunut sairaalaan, mutta heillä ei ole hengenvaaraa, kertoo Valkoisen talon tiedottaja. Brittiläinen Guantánamo-asiantuntija Andy Worthington on kirjoittanut blogissaan, että luotettavan lähteen mukaan neljä vankia olisi syömälakon vuoksi vaarassa menehtyä.

Suosittelemme