Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Katainen: Monet saattavat nähdä minut toisenlaisena mihin ovat tottuneet

Pääministeri Katainen kokee poliitikanteossa välttämättömän herkkyyden kärsineen kovien talouspäätösten yhteydessä.

Juha Vuohelainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kommentoi Yle TV1:n Ykkösaamussa myös kokoomuksen viimeaikaista kannatuslaskua. Hän arvioi suosion kärsineen vaikeiden talouspäätösten ja hallituksen vaikeaselkoisten ratkaisujen yhteydessä. Hän nosti esiin myös oman toimintansa.

- Monet ihmiset saattavat tällä hetkellä nähdä minut vähän toisenlaisena mihin ovat tottuneet. Jos tekee ympäripyöreitä päiviä, välillä Brysselissä neuvotellaan 36 tuntia ilman että saa silmällistäkään nukuttua, ja heti kun sieltä palaa, jatketaan kotimaassa vaikeita mutta välttämättömiä neuvotteluja, miten velkaantuminen taitetaan, miten saadaan uusia työpaikkoja suomalaisille, miten verotusta uudistetaan. Siinä on varmasti käynyt niin, että herkkyys on kärsinyt, Katainen arvioi.

Kataisen mukaan herkkyys on ytimessä politiikanteon ammattitaidossa.

- Herkkyys ottaa palautetta vastaan, herkkyys kommunikoida ihmisten kanssa ja ylipäänsä herkkyys viestiä. Herkkyys on sitä, että sen kautta voi joko ansaita tai menettää luottamuksensa ihmisten mielessä, pääministeri jatkoi.

Kokoomuksen puoluekannatus putosi Yle Uutisten huhtikuun mittauksessa kärkipaikalle ampaisseen keskustan alapuolelle 19,2 prosenttiin. Kokoomus oli tätä ennen pitänyt vuosia piikkipaikkaa.

Suosittelemme sinulle