Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Sharif julistautui vaalivoittajaksi Pakistanissa

Ääntenlasku on vielä kesken, mutta Sharifin mukaan hänen muslimiliittonsa nousee suurimmaksi puolueeksi. Pakistanin televisio kertoo, että edellinen pääministeri Raja Pervez Ashraf olisi puolestaan menettämässä parlamenttipaikkansa.

Nawaz Sharif tervehtii median edustajia äänestettyään parlamenttivaaleissa Lahoressa.
Pakistanin entinen pääministeri Nawaz Sharif tervehti median edustajia äänestettyään parlamenttivaaleissa Lahoressa lauantaina. Kuva: EPA
Erja Tuomaala,
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Pakistanissa entinen pääministeri Nawaz Sharif on julistautunut lauantain parlamenttivaalien voittajaksi. Sharifin keskeinen kilpailija krikettitähti Imran Khan on tunnustanut tappionsa ja onnitellut Sharifin muslimiliittoa voitosta.

Sharif piti voittopuheen kannattajilleen Lahoren kaupungissa ääntenlaskun ollessa vielä kesken. Sharifin mukaan on kuitenkin varmistunut, että keskustaoikeistolainen muslimiliitto nousee suurimmaksi puolueeksi. Hän toivoo, että puolue varmistaisi itselleen myös parlamenttienemmistön, jottei se tarvitse hallituskumppaneita.

Sharif kutsui puheessaan myös muut puolueet mukaan ratkomaan Pakistanin ongelmia.

"Taliban piti Pakistania panttivankinaan"

Paikalla oleva Ylen toimittaja Erja Tuomaala kuvailee Islamabadin tunnelmaa helpottuneeksi.

- Vaalikommentaattorit pitivät yllätyksenä, ettei maallisia puolueita vainonnut Taliban tehnyt näyttävää iskua pääkaupungissa. Verkoston on sanottu tehneen maan tehokkaimman vaalikampanjan - kampanjan, jonka panttivankina on Pakistanin valtio, kertoi Tuomaala sunnuntaina.

Sharifin muslimiliitto johtaa alustavien tulosten perusteella ääntenlaskentaa selvästi. Toisena on Khanin oikeudenmukaisuuden liitto. Se on edellä nykyistä valtapuoluetta, Pakistanin kansanpuoluetta PPP:tä, mutta selvästi jäljessä muslimiliittoa, tv-kanavat sanovat.

Valtiollisen television mukaan PPP:tä edustava edellinen pääministeri Raja Pervez Ashraf olisi menettämässä parlamenttipaikansa. Mikään puolue ei näytä kuitenkaan saavan enemmistöä parlamentin paikoista.

- Tulos enteilee heikkoa hallitusta, mikä ei lupaa hyvää Sharifin luettelemien ongelmien ratkaisemiseen, Tuomaala arvioi.

Äänestysprosentti nousi lähes 60:een.

Suosittelemme sinulle